Uuden blogin aika!

On tullut uuden blogin aika.... Se kertoo arjesta matkan jälkeen. Omasta ajasta, ikävästä, urheilusta ja rentoutumisesta. Puuhailuista, joihin aion löytää vihdoin aikaa. 

Uuden Napapiirit -blogini löydät täältä. 

Tervetuloa tutustumaan!

Iiris

Suomi

Kotona ollaan. Ja hullultahan se tuntuu, melkein kuin toisen ihmisen elämältä. Viimeiset päivät Prahassa oli ikimuistoisia, iso ikävä jää kaupunkia ja etenkin ukkoa, joka niitä katuja jäi sinne vielä talsimaan.... Meille on tiedossa kahden kuukauden erossa olo, mikä tuntuu tosi epätodelliselta kolmen vuoden symbioosin jälkeen. Opettelua molemmille, ehkä tähän silti tottuu! Ja jälleennäkeminen, uskon että maailman onnellisin päivä tuo kesäkuun viimeinen, kun reissulainen palaa akkansa luo kotio.

Kaikkein viimeisin päivä oli aikamoinen. Lähdettiin aamusella liikenteeseen ja T oli järjestäny meille paikallisessa Spassa hieronnat, maattiin viereisillä pedeillä aromakynttilöiden tuoksussa ja poistuttiin rentoutuneina sekä öljyisinä takaisin Prahan kaduille kokemaan lisää asioita. Ne kuvaukset oli tosi hauska kokemus, Prahan keskusaukiolla filmiryhmä kuvas oikeastaan pelkästään meitä suutelemassa katukivetyksellä. Se herätti huomiota, ja me päädyttiin aika monelle filminauhalle ja videopätkille! Meitä nauratti - kaikki luuli, että me oltiin niitä tähtiä, ja ihmisiä keräänty tosi paljon katsomaan ku meitä kuvattiin! Saivat siinä arvailla, mitä julkkiksia me oltiin, tai mitä tosi-tv:n tähtiä...

Lähtöpäivän tunnelmat oli vähän ikäviä ja kyyneliä täynnä tietysti. Itse matka meni mukavasti, kaks lentoa, neljä bussimatkaa ja yks metroajelu oli yhtä päivää kohden ihan riittävä satsi istumista... Arkielämä täällä Suomessa saa hetken etsiä suuntaansa. Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan!

Reissu on takana, upea kokemus iloinensa, suruinensa - en voi kun kiittää tuota upeaa miestä, joka antoi mun tulla mukaansa seikkailuun. Me koettiin yhdessä niin paljon hienoja ja outoja asioita, että ihmettelemistä riittää vielä pitkäksi aikaa. Tän blogin kirjottaminen on ollu reissussa se mun oma juttu, ja uskomattomat lähes 1700 lukukertaa teiltä yhteensä, mieletön määrä! Sydämellinen, iso Kiitos kaikille matkassa mukana olleille, nyt saattekin kärsiä mun jutuista ihan livenä...

PS. Mulla on tekeillä uusi blogi, seurailkaahan jatkossa vielä täältäkin linkkiä sinne...

Tj 2

Aamuja on enää kaksi. Yksi aamu Prahalle ja yksi kotiinpaluuseen. Koko viime viikko on ollu järjettömän helteinen, siinä syy miks ei oo juurikaan koneella istuttu ja jutut on jääny kirjoittamatta.. Asteita on ollu parhaimmillaan vajaa 30, ja pihalla on tarennut ilta kuuteen saakka topilla ja lyhyillä sortseilla. Ainakin rusketusta on sen verran tarttunu pintaan, että kehtaa kotia tulla pitkän loman jälkeen!

Pojat tuntu viihtyvän kauniissa kaupungissamme. Ja päivät meni senkin takia nopeaa, että oli monenmoista tekemistä. Kaiken maailman tapauksia on taas ollut! T tilas oluen Prahan hienostuneimmaksi kutsutussa kapakassa, jonka terassi oli keskusaukion yläpuolella varmaan kymmenennessä kerroksessa. Tarjoilija tuli rahastamaan pöydästä, ja T kaiveli lompakkoa - jos maksais kolikoilla, kun niitä kerran on vetskaritasku pullollaan. Siinä hetken laskeskelua katottuaan tää tarjoilija hermostu, nappas T:n kourasta muutaman kolikon ja heitti ne parvekkeelta alas sanomatta sanaakaan. Me jäätiin vähän hölmistyneinä siihen naureskelemaan, että olipa taas palvelua kerrakseen. Muille pojille tarjoilija toi vaihtorahat takas pöytään - ja Ilelle antaessaan rahaa takas huikkas, et otin ton kaveriskin kaljan sun rahasta. Ihan niinku se olis ollu jotenki okei. Meitä suututti tosi paljon tollanen kukkoilu. No, sekuntti tän jälkeen se tuli ja peitteli mut viltillä. Mulla sentään oli jakku päällä, ja naapuripöydissä kymmenisen tyttöä, jotka paleli narutopit päällä. 

Niin kummallista!

Ja seuraavana päivänä mulla meinas kilahtaa, ku olin (taas) ostamassa lippuja Cesky Krumloviin, ku viikko sitten jäi reissu tekemättä T:n selkävaivojen takia. Mä ojensin sille myyjälle ne viime viikon bussiin ostetut liput ja koitin kepillä jäätä - kysäsin huvikseen, että voinko matkustaa samoilla lipuilla, ku näitä ei oo käytetty. Se nappas ne liput siitä tiskiltä, ryttäs ne palloksi ja heitti mun eteen tiskille (olis varmaan heittäny mua, jos siinä ei olis ollu lasia edessä...) ja äyskäs, et 

"This is just a piece of paper now". Selväksi tuli :D

Tän kaiken jälkeen on ihana päästä Suomeen kunnon palvelun ääreen.... Palaa niin käpy noihin paikallisiin "asiakaspalvelijoihin".

No, lippuja ei saatu jo ihan siitä syystä, että kaikki bussit oli täynnä. Eli ei ollu meidän tarkotettu pääsevän niihin maisemiin! Mut ei masennuttu, vaan päätettiin tehdä jotain ihanaa yhdessä helteisessä Prahassa. Lauantaina nukuttiin pitkään ja lähdettiin kohti kaupunkia. Mentiin Vltava-joessa sijaitsevaan saareen ja vuokrattiin polkuvene tunniksi. Eväät oltiin haettu jo paikallisesta Paneriasta, jossa myydään salaatteja, erilaisia täytettyjä patonkeja ja leivoksia. T:lle kanasalaatti ja suklaajuustokakku, mulle tonnikalapatonki ja ihana marjapiirakka... Kelluttiin auringonpaisteessa keskellä jokea ja herkuteltiin.

Veneilyn jälkeen käveltiin toiselle puolelle jokea Cine Atlakseen, ja ostettiin liput Gold Class -elokuvanäytökseen. Tää oli niin hauska juttu! Me noustiin elokuvateatterin yläkertaan, jonne pääsi ainoastaan näillä lipuilla. Siellä oli ravintola, ja me saatiin tilata ruokaa ja juomaa elokuvan ajaksi. Tilattiin elokuvan ensimmäiselle puolikkaalle nachoja salsalla ja lämpimällä juustokastikkeella, ja toiselle puolikkaalle suklaajätskiannokset.... Siellä salissa oli 12 paikkaa, aina pareittain. Ja ne tuolit oli sellasia kunnon muhkeita sohvia ja ne sai makuuasentoon! Jokainen pari saatettiin saliin (meitä oli neljä paria) ja ne tarjoili sit meille sinne tilaamat ruuat toivottuun aikaan. Vähän luksusta.... Rupes ihan naurattaan, ku tuntu niin ylelliseltä. Me vaan löhötään ja katotaan elokuvaa, ja muut tarjoilee meille hienosti ruokaa. Ja mikä hauskinta, täällä elokuvissakäynti on niin halpaa, että yks lippu tohon hienouteen makso 13 euroa! Ku suomessa sillä saa normi sillipurkkipaikan tavallisessa isossa salissa. Ruoat makso tietty päälle, mut ei sekään kallista ollut.

Ku päästiin elokuvista, soitettiin Helenalle ja kysyttiin kerkeiskö se kahville. Mentiin sen kanssa Cafe-Cafe -nimiseen kahvilaan, tilattiin toastit ja jaettiin iso kakkupala! Lopun viimein meitä olikin siinä viisi, kun Helenan kautta ollaan tutustuttu tosi ihanaan pariskuntaan, suomalaiseen Tuomakseen ja kiinalaiseen Miaan. Mulla alko päätä särkemään jossaki välissä tosi pahasti (auringonpistos, ehkä?), mut parilla buranalla seki lähti puolessa tunnissa. Niin kiva päivä! Ja niin kivoja ihmisiä.

Sunnuntaina me päätettiin lähteä paikalliseen maauimalaan. Oon lukenu siitä jo ennen reissua, ja ajateltiin et sinne pitää mennä ennenku säät huononee. Maanantaille luvattiin jo sadetta. Olihan se aikamoinen bunkkeri, mut uitiin vähän ja otettiin aurinkoa PALJON. Hyvä, et tuli kuitenki käytyä. Ja tulipa mukaan raahatut uikkaritki kerran kastettua...

Uinnin jälkeen oli aikamoinen nälkä! Mentiin yhteen ravintola-laivaan ja syötiin hyvin Vltavan rannalla. Ruuan jälkeen otettiin bussi ja lähdettiin Prahan Outlet Centeriin ostoksille. Sekin oli niitä "pitää käydä" -listalla olleita. T löysi Tommy Hilfigerin vaaleankeltaisen pikeepaidan (aina parempi ku Lacoste!) ihan hyvällä alennuksella ja mä Benettonin liikkeestä kivan paidan pilkkahintaan. Vähän hoppu meille tuli, ku sen ison keskuksen kiertämiseen ei ollu aikaa ku reilu puolitoista tuntia! Mut ehittiin ku oltiin nopeita ja valikoivia...

Tänään herättiinki sateen ropinaan. Praha itkee mun lähtöä, sanoo T. Ollaan käyty salilla, ja nyt aletaan paistamaan LÄTTYJÄ! Väliin suklaalevitettä, vaniljajäätelöä ja vadelmia. Herkkua! Huomenna onkin mun viimeinen päivä, en tiedä mitä T on meille keksinyt. Jotain, kuulemma. Mut yks kiva juttu huomiselle on jo tiedossa..... T:n luokkakaverit kuvaa elokuvaa 35-milliselle filmille (mikä on ISO juttu!) ja me päästään yhteen kohtaukseen näyttelemään Vaclavin aukiolle omia  itsejämme. Eli  leffaan tarvittiin yks "Cute couple kissing". Sen pitäis olla nopee purkitus, ja me saadaan siitä ikuinen muisto! Mahtavaa!

Tää taitaakin olla toisiks viimeinen blogikirjoitus? Kotiinpaluun jälkeen aion kirjoittaa vielä yhden. Sen jälkeen ehkä aloitan uuden blogin, elämästä yleensä. Ja onpahan reissun päälle jääneelle ukkokullalle luettavaa...

PS. Aivan ihania kuvia kuluneilta päiviltä on kamerat täynnä, mut tää lataamisen hitaus on mulle sietämätöntä. Tuossa jotain maistiaisia silti! :) Pian nähdään!

Kesä!

Nyt täällä tosiaan alkoi kesä! Lämpöä ja aurinkoa riittää. Päiviä ei. Tasan viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa tai odottelen vaihtolentoa Kööpenhaminassa. En tiedä onko aika menny tosi nopeaa vai ei - tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun lähdettiin pellervonkadulta. Silti kolme kuukautta niin lyhyt aika! 

Meillä on täällä Prahassa vieraita, T:n kaks kaveria kotikonnuilta. Haettiin ne maanantaina puoliltapäivin lentokentältä. Ihan hyvä oli käydä siellä kurkkaamassa, miltä näyttää. Kun oma lähtö lähenee, tietää, miten sinne pääsee, missä  ajassa ja mistä löytyy tarvittava terminaali. Kun mehän tultiin tänne alunperin bussilla Frankfurtista, niin jäi näkemättä koko kenttä.

Poikien kans vietettiin pitkä maanantai-päivä auringossa. Käveltiin pitkin kaupunkia ja katseltiin paikkoja. Pojat sai ilmaset makkarat torilla, kun jollakin torikauppiaalla oli kiire kotiin ja sopivasti kolme makkaraa myymättä! Melkein paras tapaa sukeltaa tsekkiläiseen kulttuuriin on syödä kunnon A-luokan ihramakkara torilla panimo-oluen kera. Tais maistua! Mä en välitä oikein kummastakaan. Iltakin venyi pitkäksi - oltiin kotona vasta puoli kuuden aikaan aamulla. Mut hauskaa oli, meitä oli yhteensä parisenkymmentä ihmistä, myös T:n luokkakavereita ja niiden kavereita kotimaistaan. Kansainvälistä meininkiä. Käytiin koko porukalla pizzeriassa. Taas huomas, et kuinka täällä ei osata tota asiakaspalvelua. Ikkunassa luki isolla että ryhmät tervetulleita, mutta isoin pöytä oli kuudelle. Kysyttiin tarjoilijalta, että voidaanko noita pöytiä yhdistää, että me kakskyt henkeä siihen kaikki mahduttais. Siellä vaan nyrpisteltiin nokkaa: "en tiedä onko se mahdollista". Mitä suomessa oltais tehty? Tartuttu tuumasta toimeen samantien, oltu ilosia et tämmösellä satsilla tullaan syömään, hyvä myynti illalle jne. Viis tarjoilijaa vaan nojailee seiniin ja näyttää pelkästään tympääntyneiltä, että pääsee keittiöhommiin. No riskit pojat sit sano, et eiköhän siirretä ja niin saatiin isompi pöytä. Ei siihen tosin silti kaikki mahtuneet. Tää sama pöytien siirto jouduttiin tehdä yhdessä toisessa ravintolassa myös, ku T:n vanhemmat ja sisko oli käymässä. Ravintolassa ei ollu ku neljän hengen pöytiä (nekin ahtaasti sijoitettu, ettei saatu viidettä tuolia pöydän päähän), niin me urakoitiin hetki ja pistettiin yhen nurkan sisustus uusiksi. Kukaan henkilökunnasta ei tehny elettäkään auttaakseen -  me viiden hengen porukka oltiin jo siinä tovi pyöritty ympäri ravintolaa ja mietitty, miten me mahduttais istumaan "yhden ylimääräisen" kans. Tympii tollanen.

Mä syötän Ilelle loput sipsit! Käsintehtyjä torilta, nammmm..

Pojat + makkarat

Tiistaina opastin pojat eläintarhaan ja jäin itse kaupungille vähän ostelemaan kesävaatteita. T tuli kaupunkiin myöhemmin, ja me vietettiin kahden kesken herkkupiknik saaressa keskellä Vltavaa. Aurinko paisto ja poskia kuumotti. Lämmintä oli ku Suomen kesässä. Mä lähdin kuuden maissa kotiin päikkäreille, T tapas eläintarhasta palanneet pojat ja jäi viettämään iltaa kaupungille. Mä jätinki päikkärit väliin, mut menin yöunille jo puoli kahdeksalta. Makoisat unet olikin! Tässä taas uutta päivää aloitellaan, kello tosin on jo pian kolme... Ulkona näyttää helteiseltä. Pojat tulee käymään tässä meillä, saa nähdä mihin päin suunnistetaan iltapäiväksi..

Epäonni seuraa...

Me ollaan vietetty tää viikonloppu kotosalla, vaikka suunnitelmat oli vähän toisenlaiset. Oltiin jo ostettu liput lauantai-aamulle, että lähdetään 200km päähän Ceský Krumloviin kahdeks päiväks tekemään kaikkea ihanaa - melomaan, pyöräilemään... Nauttimaan elämästä, kun sääennustus lupas plussaa lähes 20 astetta. No, perjantaina tietysti saliuskollisina hilpastiin illalla vielä gymille. Ja T repäs selkänsä aika pahasti. Ajateltiin nukkua yön yli ja kattoa aamulla (kellot soi 6:20) että olisko siihen lepo ja uni auttanu. Ei oikein tienny itkeä vai nauraako, kun ukko ei pääse sängystä ylös, ja kun pääsee, kävelee vinossa ku Pisan kalteva torni ja vakuuttelee ähkäsyjen ja kivunhuutojen välissä, et kyllä tää tästä, mennään vaan. Ja vinossa - ei siis etukenossa. Ilmeisesti sen alaselän lihaksista on toinen puoli revähtäny, ja se kävelee lantio keikallaan niin, että toinen jalka on ikäänkuin pitempi ku toinen. Aika hullunkurisen näköstä, ja vaikka ei sais kai nauraa niin ollaan me sille naurettukin. Että kotona sitten tämä viikonloppu! Kyllähän molempia harmitti tosi kovaa, koska mulla on enää viikko jäljellä. Eli ei aikaa hukattavana. Mut minkäs teet kun kaikkee voi sattua. Ehkä me sit ens viikonloppuna, jos T on kunnossa, unohdetaan kaikki muut suunnitellut menot ja otetaan uusiks yritys päästä vihdoin sinne Etelä-Böömiin..

Tosiaan, ollaan oltu aikalailla neljän seinän sisällä nyt kaks päivää. Eilen käytiin hitaalla kävelyllä, jos liike olis lääke ja kävely vähän rentouttais noita revähtäneitä paikkoja. Kai se auttokin? Ainakin tänä aamuna sängystä ylös pääseminen näytti jo asteen helpommalta. T on tosin patistellu mua lähtemään ties minne yksinäni, mut mä mieluummin vietän sen kanssa kotona aikaa, ku teen jotain tyhjänpäivästä jossakin tuolla. Sitä kun mä muutenki teen yksin kaikki arkipäivät. Nyt vaan nautitaan viimeisistä päivistä yhdessä, ne alkaa olla jo kortilla.

Mulla oli alkuviikosta kurkku tosi pahasti kipeä. Ja on vieläkin vähäsen. Nenää kutittaa kans tosi kovaa. Ilmeisesti mun pää ei kestä noita siitepölymääriä, mitä täällä lentelee. Kaikki puut on nyt kukassa - kirsikkapuut, omenapuut.... Ihanan näköistä. Että mielellään kärsii, että näkee kauneutta. Kaikkein kaunein kevät taitaa kuitenkin jäädä näkemättä, kun kotiinlähtöön on enää 9 päivää.

Torstaina oltiin Helenan (sen suomalaisen naisen, jonka avulla saatiin ensimmäinen asunto) luona leffaillassa. Se oli tehny ihanat salaatit - ja mikä parasta, lättyjä! Suklaakastiketta, kermaa, hilloa.... Syötiin ähkyyn asti. Ja missattiin eka yöratikka ihan kahdella sekunnilla, niin piti sit käveleskellä pitkin öisiä katuja yli puoli tuntia ja odotella seuraavaa. Suli mukavasti lätyt kyllä.

Leffa tais mennä kaikilta ohi suun, mut ehkä se oli vaan tekosyy viettää noin kiva ilta :) Paikalle tuli myös Helenan muutamia ystäviä. Oli tosi hauskoja ihmisiä, viihdyttiin!

No, tässähän nää päivät on taas hurahtanut. Huomenna tulee T:n kaks kaveria kotopuolesta, saas nähdä mitä koiruuksia me tuon vinossa kulkevan miehen kanssa niille keksitään...

Karlstejn

Eilen sunnuntaina aamu valkeni ihanan aurinkoisena.... Lämpötilat on siinä parinkymmenen asteen tuntumassa, ja aamusta lähtien on tosi kesäinen ilma. Vaikka me oltiin varattu koko päivä siihen, että matkataan junalla 30 kilometrin päähän Karlstejniin, me vaan torkutettiin kelloa. Mut parempi on lähteä tunnin myöhemmin virkkuna, ku olla väsyneenä reissussa koko päivä. Tää on tää logiikka, minkä oon varmaan oppinu tuolta mieheltäni, joka on usein myöhässä...... Eikä nyt puhuta akateemisista varteista!

Junareitti Karlstejniin oli ihanaa kumpuilevaa maaseutua. Ei olis voinu uskoakkaan, että muutaman kymmenen kilometrin päässä miljoonakaupungista näyttää tuolta! Kumpuilevaa peltoa, pikkujärviä, joki, kallioita - kertakaikkisen ihanat maisemat. Ja määränpäässä odotti ihan samanlaiset näkymät. Lähdettiin asemalta suunnistamaan kohti linnaa, mikä on yleisesti tunnettu Tsekinmaan kauneimpana linnana. Olihan se niinkuin satukirjasta. Jykevä linnoitus korkealla kukkulalla, sinne ei oo hyökkääjätkään koskaan päässy sisälle - enää en ihmettele, miksi. Muurit oli monta metriä paksut, ja jyrkänteet linnan ulkopuolella ei kyllä oo tehny yritystä helpoksi. Just ku alettiin nousta linnanraittia ylös, meidän takaa kopsutteli kaks isoa hevosta kärryt perässä. Kuski pyys meitä kyytiin, ja mä siinä sekunnin funtsin - no mennään, en oo koskaan ollu tuollalailla hepparattaiden kyydissä. Ne siinä kopsutteli rauhassa reilun kilsan matkan ylöspäin, ja sillä kuskilla oli sellanen kolehtihaavin näköinen paskahaavi, minkä se törkkäs aina hepan takamuksen alle, ku niitä alko kakattaa. Se oli ihan hauskan näköstä. Mä vaan säälin niiden reppanoiden jalkoja, ku niillä oli ihan hirvittävät kengät jalassa! Tosi huonokuntoiset kengät ja kaiken lisäksi rautakenkien alle oli vielä hakattu jotku ihmeelliset puupalikat, joiden päällä ne hepat käveli. Kai se meidän matka oli aikamoista riistoa muutenki ku hinnaltaan (kilometrin matka kahdelta maksoi 2 kertaa niin paljon, kuin edestakainen junamatka kahdelta...).

Kun päästiin perille, mä kysyin kuskilta, voisko se ottaa meistä kuvan. Joo olishan se voinut, mutta T:n kameran akku ei ollu latautunut, niin meillä ei oo yhtäkään kuvaa koko päivältä! Harmitti niin paljon, et piti muutama kiukun kyynel salassa vääntää. Ja vielä ku olin ennen lähtöä kysynyt, onko kameras virtaa vai otanko oman. No, siinä olis pitänyt olla, mut ei ollut. Lohdutukseksi sain jäätelön, vaikka eihän se varsinaiseen ongelmaan mitään auttanut... 

Linnan sisälle ei menty ollenkaan, koska ykköskierros oli aika kallis ja mun opaskirjat tuomitsi sen kierroksen tavanomaiseksi. Se suositeltu toinen kierros oli tarjonnassa vasta toukokuun alusta, joten ihasteltiin sit vaan ulkopuolelta. Mikä oli hauskaa, niin kurkkasin 80 metriä syvään kaivoon! Vähän meinas pökerryttää. Se oli siellä linnan pihalla. 

Käveltiin linnalta alas, ja se katu oli täynnä matkamuistomyymälöitä, kahviloita, ravintoloita ja käsityöputiikkeja. Ostin muutamia pikkutuliaisia ja itselle kivan sormuksen. Pysähdyttiin myös syömään ja kahville - mä oon täällä juonu aika paljon viime aikoina espressoa ja cappuccinoa, T taas ottaa yleensä turkkilaisen kahvin, mikä on ilmeisesti aika samanlainen kuin suomalainen musta suodatinkahvi, mut ilmeestä päätellen useimmiten pahempaa. Sit siinä turkkilaisessa kahvissa on se ihmeellinen puoli, että ne kaikki purut on siellä kahvin seassa! Eikä mukaan tuu maitoa. Se pitää pyytää erikseen. Ja sit pitää odottaa, et se purumassa laskeutuu pohjalle, ennenku voi juoda. Outoa. Ja sit täällä on sekin homma, et jos ravintolassa tilaa jälkiruoaksi kahvin/teen ja jälkiruoan, tarjoilijat tuo ensiksi juoman ja odottaa et se on juotu, sit vasta leivoksen tai mitä nyt onkaan tilannu. Jos haluaa ne samaan aikaan, ne kyllä tarjoilee ne pyydettäessä, mut vähän päätään pudistellen. En tiedä miks täällä on sellainen tapa.

 Kiitos, Googlen kuvahaku!

 

Tänään meillä on salipäivä. T tulee koulusta neljän maissa, mut yleensä ei silti päivänvalolla jakseta lähteä. Illalla on aikaa. Mä oon tälle päivälle käyny jo parin tunnin kävelyllä. Jalat on niin kipeenä kaikesta viimeaikaisesta tarpomisesta, että lenkkarit on ainoot mitkä tuntuu hyviltä. Eli jos ulos mielii, sinne on mentävä lenkkarit jalassa! Ihan hyvä niin.

Pitkästä aikaa!

En oo viikkoon päässyt kirjoittamaan, on ollut niin hektistä täällä. T:n vanhemmat ja pikkusisko tuli

tänne viime sunnuntaina, mutta jo sitä aiemmalta ajalta on paljonkin kirjoittamatta..

Viime lauantaina päätettiin lähteä metsään juoksemaan. Oli niin hieno ilma ja yhteinen viikonloppu ilman mitään suunnitelmia alkanut. Löydettiin kivoja reittejä lähimetsistä. Ja kivoja villikoiria, joista toinen puri T:n jalkaa. Sairaalareissuhan siitä tuli. Kesti 6 tuntia saada apua, kun meitä juoksutettiin paikasta toiseen. Ykski sairaala oli ihan tyhjä ensiapupotilaista ja lääkäreitä pyöri käytävällä ihan riittävästi, mutta jo pelkkää desinfiointia olis saanu odottaa 5 tuntia. Ei ajateltu odottaa, vaan otettiin neuvosta taksi infektioklinikalle toiselle puolen kaupunkia. Odoteltiin siellä sit apua kaks tuntia, juotiin automaatti-cappuccinoa ja mietittiin, et otettaisko ens kerralla lenkille säärisuojat ja pesäpallomaila mukaan.

Sunnuntaina alkuillasta laskeutuikin Suomen kone kentälle, ja saatiin neljäksi päiväksi vieraita. Haettiin T:n perhe hotellilta kahdeksan aikaan illalla ja kuljettiin jalan kaupunkia pitkin. Oltiin varattu ravintolasta pöytä, ja käytiin syömässä. Hyvä ruoka, huono palvelu - niinkuin usein täällä. 

Maanantaina käytiin T:n kanssa aamusalilla ja oltiin kaupungilla vasta puolenpäivän jälkeen. Oltiin suunniteltu, että mentäis käymään kansallismuseossa, kun siellä piti olla ilmainen sisäänpääsy kuun ensimmäisenä maanantaina. No, remontin takia se oli suljettuna, niin lähdettiin siitä T:n koululle hoitamaan koiranpurema-asiaa, että T sais uuden jäykkäkouristusrokotteen varuiksi, vaikka edellinen onkin vielä voimassa. Vaikka se Suomessa otetaanki 10 vuoden välein, täällä Tsekissä pistosväli on 5 vuotta. Lienekkö just hullujen koirien takia..

Tiistaina lähdettiin joukolla eläintarhaan. Voi vitsi mitä eläimiä! Suurinta osaa en tienny olevan olemassakaan. Kaikkein hupsuimpia oli pingviinit, kirahvit ja gorillat. Ja kaikkein ällöttävintä oli suljettu viidakko, missä lensi lepakot vapaana. Ne vaan suhahteli korvan vierestä. Ja hipoi siivillä poskia. Mutta toisaalta - T löysi yhden lepakon, joka roikkui rauhassa yhdessä luolassa, ja mä menin (T:n selän takaa tosin) kurkkimaan sitä ihan parinkymmenen sentin päästä, ja sillä oli tosi suloiset kasvot! Ja isot silmät.

Mä oon aina halunnu nähdä flamingoja, oon ajatellu et ne on niin ylväitä ja hienoja ja kauniita. No, olihan ne kauniita, mut tosi tyhmiä. Nyt en yhtään ihmettele, miks ne kaikki kuoli stressiin Korkeasaaressa - yks ku vinkas, niin kaikki sekos. Ihan ääliön oloista porukkaa.

 

Eläintarhan jälkeen mentiin syömään yhteen ritarihenkeen sisustettuun paikkaan, josta oli suositus mun opaskirjassa. Ruoka oli tosi hyvää, palvelu pelas ja kaikki oli tyytyväisiä. Siellä oli haarniskoja ja kiva tunnelma. Mä söin possua, pippurikastiketta ja lankkuperunoita. Olin kyllä tilannu eri perunat, mut oli niin hyviä etten jaksanu valittaa.



Ruokalevolle mentiin hotelliin, tuli hyvät unet ku oli koko päivän kävelly.

Makoisten unien jälkeen lähdettiin paikalliseen pubiin, ja sieltä me nuoret jatkettiin sit T:n luokkakavereiden kanssa eteenpäin vanhempien kömpiessä takaisin lämpimien peittojen alle... Oltiin kotosalla vasta neljän maissa yöllä, T:n sisko tuli meille yöksi. Aamulla se kyni meidän hiuksia, ja sit taas mentiin kohti kaupunkia!

 

T + matkalaiset

Tavattiin vanhemmat Vaclavin aukiolla ja otettiin siitä tram Petrinin kukkulalle. Koska aikaa oli niin vähän, mentiin hammasratajunalla sekä ylös että alas. Syötiin mansikoita ja nautittiin auringosta. Kukkulalta laskeuduttua otettiin jalat alle ja kuljettiin pikkukujia John Lennonin kunniaksi tehdyn graffitiseinän ohi aina Kaarlensillalle saakka. Sen toisella puolella mentiin ravintolaan ja syötiin taas mahat täyteen...

Lennon Wall

Hilpastiin hotellille vaatteiden vaihtoon - oli jo vuorossa Prahan kaupunginorkesterin konsertti. Ensimmäisen vartin aikana meinasin purskahtaa itkuun kokoajan, ne soitti niin hienoja ja tuttuja kappaleita. Siellä tais tulla Vivaldia, Bachia ja Mozartia. Soittajia oli 9: neljä viulua, kaks alttoviulua, kaks selloa ja kontrabasso. Pelkkiä jousia. Ihan mahtavaa, ei voi edes käsittää miten ne pysty soittamaan sillälailla!

Konsertin jälkeen kävästiin pubissa ja sit mentiin hotellille kioskin kautta - sipsejä, suklaata, jätskiä... Oltiin siinä puoleenyöhön saakka, ja ajateltiin napata bussi hotellin läheltä kotiin.

Tosiaan, mentiin bussipysäkille ja tsekattiin aikataulu. Vartin päästä menis seuraava bussi oikeaan suuntaan. Ajateltiin odotella, eikä ottaa raitsikkaa - siinä pitäis vaihtaa. Heti siinä aikataulua kurkittuamme siihen meidän lähistölle ilmaantu sellainen vähän epäilyttävän näköinen nuori mies. Sanoin heti T:lle, et varoppa tota, toi haluaa meidän lompakot. Se kuljeskeli tosi hermostuneena siinä meidän ympärillä. Sit hoksattiin, et niitä poikia oli kaks lisää. Ja kaikki oli jotenki tosi rauhattomia. Siinä vartin aikana tää tunnelma meni jo tosi levottomaks, ja mä olin ihan kananlihalla koko ajan. Meidän bussia ei kuulunu, mut muita numeroita meni vähän väliä. Eikä nää pojat noussu niistä mihinkään. Mä sanoin T:lle, että kun meidän bussi tulee ja jos ne nousee samaan kyytiin, me hypätään pois. Mennään sit vaikka taksilla. Että ne ryöstää meidät siinä vaiheessa, ku me jäädään hiljaises lähiös pois kyydistä. No, bussi tuli viimein ja mulla oli adrenaliinia veressä varmaan miljoona litraa. Bussi avas meille etuoven, ja nää pojat meni sisään keskimmäisestä ovesta. Me ei mentykkään. Ku ne tajus, et me ei tultu sisälle, ne loikkas ulos. Sillä samalla sekunnilla mä koputin jo suljettuun etuoveen - onneks bussikuski avas sen vielä ja me loikattiin sisälle. Pojat ei enää ehtiny takas. Vähän pelotti. Me ei uskallettu mennä bussilla kotiin asti, vaan vaihdettiin matkalla tramiin, joka vie lähemmäs kotia ja mistä on valaistu reitti kotiovelle asti. Ne oli meidät ottanu silmätikuiksi, kun oltiin niin hyvin pukeutuneita. Sitä teatteria varten oltiin vähän normaalia paremmissa vaatteissa. Mut vasta kotioven suljettua uskallettiin hengähtää. Oli se niin läheltä piti -tilanne. Tällä kertaa oltiin viekkaampia ku ne. Tuollasissa huumehiirissä tympii se, että jopa minä näillä rupulihaksilla nakkelisin niitä ympäri pitäjää, mut ei ne ilman linkkuveitsiä lähe ketään ryöstämään. Ja aseita vastaan on ihan turha ruveta tappelemaan. Tää oli ensimmäinen uhkaava tilanne täällä, mut ei varmasti viimeinen. Pitää vaan varautua ja olla silmä tarkkana kun kulkee. 

Torstai-aamuna mentiin takas hotelliin aamupalalle matkalaisten kanssa. Bussi haki ne lentokentälle kymmenen jälkeen, ja me jäätiin taas T:n kanssa kahden. Mä menin kotiin nukkumaan (oli univelkaa aika paljon) ja iltapäivällä käytiin salilla. Vietettiin rauhallinen koti-ilta.

Tällaista kaikkea on tapahtunut täällä taas. Kevät on pitkällä, puut on kukassa ja lämpötila parhaimmillaan siinä kahdenkymmenen asteen tuntumassa. On varmaan shokki tulla takaisin Suomeen - siellä kun säätietojen mukaan sulaa lumet vasta vappuna...

Arkea.. ja ostoksia.

Tämä viikko on todentotta ollu aika tavallista arkea. Aurinko on paistanu, oon ollu paljon kotosalla, kuntoilemassa, siivoillut ja pessyt pyykkiä - sekä tietysti kokannut, kun ruoka maistuu taas hyvin. Vähän liiankin hyvin, tosin. Ollaan paljon myös oltu ostoksilla. T löysi eilen paitapulaansa kolme neuletta yhdestä kivasta vaatekaupasta Floran kauppakeskuksesta, ja mä sain samasta paikasta vähän ajateltavaa. Tänään sit kävin paikan päällä uudestaan ja ostin eilen sovitetun ihanan sävyisen harmaanruskean kevyen bleiserin ja vaalean hiattoman pitsipaidan, mikä menee kesällä minkä alaosan kanssa vaan! Ihania helppoja vaatteita.... Mulla on ollu hakusessa joku kiva vähän tyylikkäämpi takki, mut on ollu tosi vaikea löytää tarpeeks sopivan rentoa sekä malliltaan että väriltään. Mustat bleiserit on liian bisnes-tyylisiä ja kovan värisiä, beiget taas ei näytä miltään, värikästä en edes ajattele ja ruudullinen on vaikee. Eikä oikeeta ruskeen sävyä oo oikein löytynyt ennen tätä. No vihdoin löyty oikee väri ja malli, mut taas sain pähkäillä pääni puhki kahden koon välillä... 38 oli tuossa mallissa sellanen rento, "helppo olla", jonne mahtuu pitkähihainenki reilusti alle, paksumpikin. 36 taas oli ihanan sellanen napakka, istuva, ei tosin menny kiinni jos ei vetäny napaa sisään, mut näytti muuten (lue: aukinaisena) niin järjettömän hyvältä. Olin fiksu, otin isomman. Saahan sitä sit kurottua kokoon, jos joskus pääsee siihen kuuluisaan kesäkuntoon.

Tällä viikolla on myös osteltu kenkiä... Mä ostin yhdet kivat, ja T löysi tosi ihanat sellaset merimieshenkiset mokkatossut. T on ostanu ihanan vaaleita ja raikkaita vaatteita. Helmenharmaata, vaaleansinistä, raidallista. Ja tais samaan skaalaan mennä uudet alkkaritkin. Mulla taas on ollu kauppakasseissa pastellinsävyjä: (onkohan lääkitys kohdallaan?) mintunvihreetä, vaaleankeltaista, valkoista. No, yhtä kaikki kesäistä.

Kirsikkana kakussa: alennuksesta helmet 3e!

Ukon kaapissa on ihanan raikasta...

Tälle päivälle meillä on vielä luvassa salitreenit. Me ollaan nyt käyty salilla maanantai-iltaisin, keskiviikko-aamuisin ja perjantai-iltaisin. Mä oon tosi kovasti kaivannu crosstraineria tuonne "meidän" salille, joten päätin eilen torstaina, ku tuntu että tarvis vähän liikettä taas niveliin, että mä lähden tuonne parin kilometrin päähän toiselle salille polkemaan tunniksi crossia. Ja se tuntu niin hyvältä, että ajattelin ottaa ihan torstai-tavaksi. Poljin ensin kakskyt minuuttia, sit tein vatsatreenit, sit poljin vartin, tein selkätreenin ja poljin vielä vartin. Hiki virtas! Illalla saatetaan lähteä kaupungille, täällä alkaa olla niin lämpimät illat, että kadunvarsikahviloissa tarkenee jos istuskella. Tosin treenit taitaa venyä tuonne ilta kymmeneen, eli voipi olla että siirretään kaikki ei-liikunnallinen huvitus tältä illalta vaikkapa huomiselle.. Sunnuntai-iltana tuleekin anoppilan väki tänne viettämään neljän päivän humputtelulomaa! Matkanjärjestäjä Viinamäki on vähän jo suunnitellut paperille, mitä voidaan tehdä, jos shoppailu alkaa kyllästyttää. Tällä kertaa on tilattu Suomenmaalta salmiakkia ja karjalanpiirakoita, viime kerran tilaus helpoista ristikoista oli sen verran ylimitoitettu, että täyttelen noita ristikkolehtisiä vielä noin kolme vuotta eteenpäin.. Se on ainoastaan ihanaa. Hei, minä lähden tästä vielä reippaalle kävelylle ennen kuin ukko tulee kotiin ja päästään salille. Meillä alkais tästä nyt viikonloppu. Rakkaita ajatuksia lähtee kotiin tänäänkin todella paljon. Siellä on isosiskon uusi vauvantuoksuinen nyyttikin jo odottamassa yhtä ylimääräistä syliä... Ja monta muuta pientä rakasta. Ja isoakin, tietysti. Kauheet on ikävät välillä.

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Reissussa..

Ihanaa, että päästiin täältä "arjen ympyröistä" viikonloppuretkelle ihan vaan kaksistaan. Hauska huomata, että vaikka sitä on täälläki lomalla, niin pakko silti päästä vielä lomalta lomalle.... Pois pyykki- ja tiskivuoren ääreltä puhtaisiin hotellilakanoihin ja valmiin ruokapöydän ääreen niin hotelliaamiaiselle ku uusiin kahviloihin ja ravintoloihinki. Lähdettiin lauantain-aamuna junalla kohti Kutná Horaa, jonne on vajaa 80 kilometriä matkaa. Mua on kiinnostanu koko täälläoloajan mennä sinne, kun siellä on 40 000 ihmisen luilla sisustettu kirkko. Päästiin määränpään juna-asemalle ja otettiin siitä bussi keskustaan. Nähtiin vähän lähiöitä, kun se bussi kierteli vähän sieltä sun täältä. Oli aika ankean näköistä. Tai tavallisen. Vähän ku olis turistibussilla kiertäny Hervantaa. Sit bussin näytössä luki että ollaan keskustan pysäkillä, jäätiin pois mut keskustasta ei ollu kyllä tietoakaan.. Hortoiltiin siellä palan matkaa ja löydettiin kaunis, iso katedraali. Siellä oli infopistekin ja saatiin kartta avuksi. Lyhythän siitä sinne ytimeen olikin, muutama hassu sata metriä vanhan kaupungin läpi. Ja alko maisematkin paraneen. Nättejä pikku kuppiloita ja käsityöläisten puoteja. Ja keskusaukiolla ihana kahvila, missä oli syntisen isot pannukakkuannokset........

Me vähän oltiin jo lyöty hanskat tiskiin jossain vaiheessa ja mietittiin, et josko ei jäätäiskään tänne yöksi. Mut sit pannareiden piristämänä ajateltiin, et paikka alkaa jo näyttää parhaita puoliaan (sää ei, oli tosi kylmä ja sato vettäkin), että käydään yhdessä opaskirjan esittelemässä hyvänkuuloisessa hotellissa kysymässä, olisko siellä huoneita. Tsekataan se luukirkko ja rentoudutaan vähän, mennään illalla syömään: laatuaikaa ja niin pois päin. Sinne hotellille oli tosi lyhyt matka. Saatiin kivan näköinen huone. Aamupalan kanssa noin 30 euroa kahdelta, ei ollenkaan paha... Huonetta ei oltu vielä siivottu ja meitä pyydettiin tulemaan tunnin päästä takaisin. Ajateltiin tuossa välissä käydä siellä luukirkossa, ja lähdettiinki kartan avulla suunnistamaan. Matkaa oli noin kaks kilometriä, teki ihan hyvää sulatella niitä pannareita.....

Luukirkko oli ihan erilainen kun olin odottanut, aika pieni, ja mä olin ymmärtänyt, että ne luut peittää siellä seinät vähän kuin puupaneelit, mutta niistä olikin tehty sinne asetelmia. Jättimäinen kattokruunu esimerkiksi. Olihan se aika vaikuttavan näköinen. Me ostettiin tuplalippu, jolla pääsi myös läheiseen suureen kirkkoon, mut ei jaksettu enää tuon luurankopaikan jälkeen mennä, alko olla niin hirvee nälkäkin. 

Tallusteltiin takas hotellille, lunastettiin huone, heitettiin takit pois ja päätettiin testata hotellin ravintola. Parasta ruokaa ehdottomasti koko Tsekissä! Söin leivitetyn possupihvin uuniperunoiden ja pippurikastikkeen kanssa. T söi vartaan, missä oli nautaa, possua ja kanaa yrttiperunoilla sekä juustokastikkeella........... Slurps. Ruoan ja ruokalevon jälkeen käytiin vielä iltakävelyllä ja syömässä vähän yöpalaa. T söi yhdessä kivassa pikkuravintolassa kanasalaatin ja mä söin jätskiä ja vadelmia. Herkuttelu lähti vähän lapasesta juu.

Sunnuntai-aamuna aamupala oli vähän pettymys, ei ollu buffettia vaan listalta sai tilata haluamansa aamiaissetin. Se oli vähän tylsää. Ja aika vaatimaton annos. No, mahat sai täyteen ku vaan pisteli murehtimatta poskeen, ja sit päätettiin lähteä liikenteeseen. Istuskeltiin keskusaukiolla auringon lämmössä, kunnes alko kyllästyttää ja päätettiin lähteä sinne toiseen kohteeseen minne meillä oli lippu. Tallustettiin taas se pari kilsaa, ja kekkastiin et käydäänki ensin kysymässä juna-asemalta aikataulut (juna-asemalle oli vielä noin puoli kilsaa kohteesta eteenpäin) ja sen mukaan tiedetään vähän suunnitella päivän aikataulua... Ku päästiin juna-asemalle, ni eihän me jaksettu enää takas lähteä ku tuli vielä sopivasti junakin, niin loikattiin sit junaan ja päätettiin mennä lounaalle Koliniin, mikä oli seuraava kaupunki Kutná Horasta Prahaan päin. Siellä oli kuulemma kaunis keskusaukio. No sitähän me etsittiin sit aika kauan, ja päätettiin hakea vaan lähikaupasta piknik-tarpeet, ku ei oikein ollu ravintoloitakaan auki sunnuntaina. Ja ku eväät oli mukana, löyty se keskusaukioki ihan muutaman askeleen päästä. Syötiin sit siellä ihan rauhassa. Koko kaupunki oli ihan kuollu ja hiljainen, ihan kuin oli Kutná Horakin. Mahtavaa, sai olla ihan rauhassa. Ihasteltiin keskusaukion talot ja syötiin - leipää, maitoa, ja viikonlopun teeman mukaisesti suklaata...

Sit olikin hyvä hypätä junaan ja palata takas kotiin.. Ja koska konnaria ei tullut koko matkalla, meillä oli kaks päivää voimassa oleva leimaamaton junalippu Kolinista Prahaan. Niin keksin sitten illalla kotona, et lähdenkin heti seuraavaksi päiväksi Koliniin ostoksille, ku siellä ei kerta sunnuntaina ollu mikään kauppa auki. Ja tuun sillä lipulla takas. Nyt on sekin ostosreissu takana. Löysin itselle kivan helmenharmaan virkatun baskerin ja T:lle hienon nahkavyön! Hyvä reissu, mut jalat muusina taas vaihteeks..

Mulla muuten käynnistyi tänään viimeinen kuukausi täällä. Paluulippu on 27.4 ja sitä ennen on luvassa vaikka mitä. Nyt kun täällä alkaa ilmat enemmän suosimaan, on itselläki paremmat fiilikset. Pari viimeistä viikkoa on menny aika sumussa, ku oon ollu niin kipee ja T on ollu niin kiireinen. Viimeiselle kuukaudelle on tiedossa ainakin anoppilan väen vierailu, T:n kavereiden riiuureissu ja pientä matkailua maan sisällä, eläintarhassa käynti ja kaikenmoista muuta. Tuntuu, et tästähän se vasta alkaa!

Piknik

Eilen käytiin kevään ensimmäisellä piknikillä. Nyt täällä on alkanu ihana kevät, lämpöä ja aurinkoa riittää. T oli eilen koulussa vaan muutaman tunnin ja mä valmistelin kotosalla sille sillä aikaa yllätysretken. Hain kaupasta mansikoita ja tuoretta ananasta, rapeita sämpylöitä ja suolakeksejä. Tekasin piknik-koriin salamisämpylät ja lohkoin mehukkaan ananaksen valmiiksi.... Pakko oli koemaistaa muutama siivu, vei kyllä kielen mennessään! Olin suunnitellu, että vien T:n yhteen luonnonpuistoon retkelle. T ei tienny paikan olemassaolosta, enkä tienny itekkään tästä paikasta mitään muuta kuin reitin sinne ja sen, että määränpäässä odottaisi jonkin sortin metsäinen kanjoni. T yritti ratikassa arvailla minne ollaan menossa, mutta se minne päädyttiin, yllätti meidät molemmat. Aivan uskomattomat maisemat ihan kaupungin laidalla, luonnonsuojelualue, rosoisia kallioita, vilkas puro ja kevät, linnunlaulua.... Eilinen oli kaikesta täällä koetusta ehdottomasti hienointa. Oli tosi vapaa olo, rentoutunut. Lähdettiin alas solaan kävelemään puron viertä ja kierrettiin noin kolmen kilometrin lenkki alueen kallioiden takaa. Lopussa noustiin ylös kukkulalle ja pysähdyttiin aikamoisen rotkon reunalle syömään eväitä. Alkoikin olla jo nälkä molemmilla. Herkkueväät, vaikka vastustin kiusauksen ostaa sipsejä ja muffineja! Ananas poltti suupielet rakoille ja Tuc-keksit maistui ihan kodilta. Pikantti Chilituorejuusto tosiaan oli aika äksyä!

Iltapäivän auringossa oli vielä lämminkin. Oli ihana tunne, puhdas riemu ja pysähtyneisyys.

Rip

Nyt voi vasta sanoa, että on terveiden kirjoissa. Sairastaminen jatku koko loppuviikon ja vasta sunnuntaina pääsin sillälailla sängystä ylös, että uskallettiin vihdoin lähteä liikenteeseen - sinne juutalaiskortteliin, jonne on pitäny mennä monen monta kertaa jo.. Olihan se aikamoista. Sunnuntain aikana kierrettiin suurin osa kohteista ja eilen maanantaina käytiin vielä loput kaks synagogaa minne ei ehditty sunnuntaina. Ne aukioloajat on niin suppeat, mut onneks lippu oli voimassa kaks päivää. Tosi hyvä juttu! Kuvia ei juurikaan oo, koska missään ei saanu kuvata..

Ensimmäinen kohde oli jo aika pysäyttävä. Se oli sellainen valkoinen pienen kirkon oloinen halli, jossa seiniin oli kaiverrettu yli 77 000 kadonneen ja tapetun juutalaisten nimet ihan pienillä kirjaimilla, mustalla ja punaisella musteella. Se oli aika riipaiseva, kun katto niitä vuosilukuja. Moni ei elänyt kovin pitkään.

Juutalaisten hautausmaa puolestaan oli ehkä jopa huvittava näky.... Niitä hautakiviä tosiaan oli siellä sikinsokin. Ja niiden päälle oli jätetty pikkukiviä ja kolikoita. Muistan lukeneeni, että juutalaiset ei vie haudoille kukkia, vaan nää kivet sun muut on niiden uhrilahjoja.

 

T jätti kolikon haudalle.

 

Mä siellä haahuilin..

Näitä juutalaismuseoina käytettäviä synagogia oli neljä. Niissä oli aika mielenkiintoista tavaraa. Paljon hopeaesineitä, on ne ollu uskomattoman taitavia seppiä ainakin! Hienoja hopeakruunuja, valtikoita, kynsiviiloja, maustesirottimia... kaikki hopeasta. Niiden äärellä mä olin ihan mykistynyt. Paljonhan siellä oli sellaista, mikä nyt ei juurikaan edes koskettanut (pitäis olla historia paremmin hallussa, et ymmärtäis mitä nää ihmiset on oikeasti käyny läpi), mut tän kohdalla meinas tulla itku..

Juutalaislapsen ihana pitsipipo! Ja se oli tosiaan ihan nyrkin kokoinen, ihan pienelle vauvalle tehty... Niin kaunis... Ja kun voi arvata, että tuo vauva ei tuon isommaksi varmaan kasvanutkaan. Julmaa. Vaikka mä en mikään humanisti oo millään muotoa, mut lapsen kärsimys tuntuu järkyttävän pahalta. Tosin, noin pieni ei vielä tajua mitään. Isommat lapset jo osas ehkä pelätäkkin.

Maanantain puolelle jäi sitten Maiselin synagoga ja espanjalainen synagoga. Jälkimmäinen noista oli niin hieno! Vähän kuin pieni kirkko, mut täysin koristemaalattu. Seinät oli pienen pientä koristelua täynnä ja joka paikassa oli kultaa. Petrolin, okran ja oliivinvihreän sävyissä koko paikka. Mä olin ainaki vaikuttunu jo pelkästään siitä paikasta. Siellä oli esillä näyttely Tsekin juutalaisten lähihistoriasta, ja jotenkin tuntu ihan hullulta nähdä siellä ihan oikeasti kaikkia juttuja. Ihmisten henkilötietokortteja joihin oli päälle leimattu J-kirjain, matkustusasiakirjoja ja kaikkein ällöttävimpänä alkuperäistä listaa niistä, keitä kerättiin mihinkin kuljetukseen kohti keskitysleirejä. Meillä kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, ku mentiin tänne espanjalaiseen viimeisen aukiolotunnin loppupuolella, niin siellä aloitti joku fado-tyyppinen duo soittamaan. Nainen laulo ja mies soitti akustista kitaraa. Se valittava musiikki sopi sinne tosi hyvin. Varsinainen konsertti niillä alkoi vasta synagogan sulkemisen jälkeen, mut ehdittiin hetki kuunnella kuitenkin. Aikaahan tuonne juutalaiskortteliin olis saanu tosiaan kulumaan se täydet kaks päivää, mut mä ainaki oon sen verran kärsimätön, etten jaksa jokaista lippusta ja lappusta lukea. Vielä kun ne on englanniksi. Mut ei kait se oo tarkoituskaan, kai..



Eilen oli vielä sinällään onnenpäivä, et pääsin viikon tauon jälkeen salille! Mulla jäi jo kolmet treenit välistä, niin oli jo aikakin. Tosin huomas olleensa kipeänä, ku samoilla painoilla samat toistomäärät oli vähän raskaampia ku edellisellä kerralla. Jospa ne karstat sieltä olis nyt ajettu pois, niin huomenna kulkee treeni vieläki paremmin! Tänään meillä on missiona löytää molemmille kevätkengät. Vaikka sellasetkin, mitä ei toisi edes Suomeen asti. Jotku edulliset, matalakantaiset, jotka menee tollaseen kaupunkikävelyyn ja kauppareissuille. Mullakaan ei oo mukana mitään rennompia kenkiä, ku otin vaan talvisaappaat mukaan, ja täältä ostin ne korkkarit, mut ei niillä viiti ihan lähtee roskia viemään.

Paranemisprosessi

Hiphurraa! Täällä ollaan jo suurinpiirtein elävien kirjoissa! Kuume loppui eilen, tosin mahakipu oli sen jälkeen sitäkin kauheampi. Vessassakäyntien määrästä olis pitäny pitää tukkimiehen kirjanpitoa, olis tullu viivoja varmaan nelisenkymmentä koko päivältä. Kauhee rumba. T oli eilen koko päivän poissa ja mulla oli todella tylsä ja pitkäveteinen päivä. En voinu syödä juurikaan mitään, ja kello mateli tosi hitaasti. Odotin vaan iltaa ja sitä, että T tuo mulle tullessaan Imodiumit ja lääkehiilet apteekista. T tuli joskus kahdeksan ja yhdeksän välillä - ilman lääkkeitä. Apteekki oli ollu kiinni. Mut lupas lähteä hakemaan vuorokauden ympäri olevasta apteekista, kunhan on ensin saanu syötyä. Lopulta sen iltatoimet venähti niin paljon, että mä sain lääkkeet vasta puolenyön jälkeen. Kuitenkin sain. Meinas siinä onnenkyyneleet tulla, ku oli vihdoin ne tabletit tärisevissä käsissä. Helpotti oikeastaan heti, enkä joutunu käymään yöllä vessassa ku kerran! Mahakipu tosin on jatkunu jonkinasteisena ihan näihin hetkiin saakka...

Oon siis tänkin päivän ollu kotona. Noustiin vasta puolenpäivän maissa ja T kävi yksin salilla. Mulla on jääny jo kaks treeniä välistä, mut ei sille mitään voi... Syömispuoliki on ollu ihan surkeeta. Hei varokaa oikeasti, mitä toivotte! Mä nimittäin viime viikolla T:lle monta kertaa toimitin, kuinka ihanaa olis elää yks päivä syömällä sipsejä... Pelkkiä sipsejä! No, tässä nyt on menty jo kolme päivää niillä ihanilla sipseillä. 

Oikeastaan mulla on ollu pitkin tätä sairastelua sellanen krooninen nälkä, joka on varmaan pahentanu mahakipua entisestään. Mikään ruoka ei vaan oo maistunu, ja niitä sipsejäkin on menny varmaan 100g päivässä. Lähinnä vettä oon juonu, ja vähän maitoa. No, tänään alkuillasta nälkä kasvo jo ihan sietämättömäks, ja tietenkään kaapeissa ei oo kauheesti mitään. En halunnu lähteä raahaamaan painavia kauppakasseja, niin päätin hypätä ratikkaan ja mennä meidän entisen kämpän kulmalle syömään, sinne Fraktaliin missä on aiemminkin käyty monta kertaa. Tilasin perinteisen, eli tomaattikeiton ja pesto-vuohenjuustoleipiä. Yleensä ne leivät on ollu sellasia patongista pystysuoraanleikattuja pyöreitä paloja, ja niitä on neljä. Nyt ne leivät oli leikattu jotenki tosi vinoon, niin ne oli kaksinkertasen kokosia normaaleihin nähden. Olin syöny niitä kaks ja ehkä desin keitosta, olin ihan ähkypuhki! Kai mahalaukku pienentyny tässä neljän päivän aikana, ku en oo juurikaan syönyt... Vedin väkisten ne leivät alas, mut keitto piti jättää. Ei vaan sopinu mahaan. Hyvää oli, mut nyt on ihan karsee olo..... Olishan ne leivät voinu varmaan mukaanki pyytää, hah!

Mä siinä laskua odotellessa luin sitä baarin juomalistaa, mikä oli kirjotettu isolle liitutaululle (harmi ku ei taaskaan ollu kameraa mukana) ja mua nauratti, ku siellä luki että KOSKENKURVA... ku täällä kurva on suoraan suomennettuna huora, mut ilmeisesti puhekielessä käytettynä vastaa meidän v-sanaa.. Mahtaa olla tsekkiläisillä hauskaa, ku ne lukee listaa siis! 

Juomalistan lisäksi luin siinä istuskellessa puhelimeen tallennettuja tekstareita. Niitä on siellä varmaan satoja. Suurin osa luonnollisesti T:ltä, mutta myös paljon Tiinalta, äitiltä ja siskoilta. Veljet ne ei paljon viestejä lähettele. Suurin osa viesteistä on tosi vanhoja, ja oon säästäny vaan sellaset sykähdyttävimmät. Äitin tsemppaukset lopputyön esittelytilaisuuteen (ihan yks parhaista viesteistä ikinä!), isoimman siskon Kotro -bongailut ratikassa... Ihan parasta viihdettä, paranee joka lukukerralla. Mutta erityisen hauska musta oli huomata, että T:ltä oli melkein päivälleen kolme vuotta sitten tullu tällainen viesti.

If every heart stopped

run- run- running and felt love

we all just bear

not bound to feel despair

goodbye, surreal despair

I seem to wise up

I seem to wise up

I´m on a path

path of recovering

this city and the streets

I´ve been harboring

(Rubik)

Ja ajatella, meillä ei ollu sillon vielä mitään käsitystä, että me joskus vielä tallustellaan tässä kohdassa palloa, näitä katuja ja tätä kaupunkia ja vielä yhdessä. Tottahan tämä rakkaus oli jollain tasolla olemassa jo silloin, mutta.... että nyt ollaan tässä ja kaikki on paremmin kuin voisi ollakaan.

Sairastelua & rokkia

Mä oon sit kuumeessa. Takana tapahtumarikas ja ihana viikonloppu, mut taudin aiheuttajasta en tiedä... Mulla oli eilen aamulla maha kipeä ja joka paikkaan muutenki teki kipeää, nousin varsinaisesti sängystä vasta neljän aikaan iltapäivällä, ku T oli käyny kaupas ja hakenu mulle paikallista Buranaa. Olo helpottiki sit hetkeksi, mut mulla oli tosi kuuma sen jälkeen. En jotenki edes tajunnu, et mulla on ollu kuumetta koko aamu, ku palelikin. Ja heti lääkkeiden oton jälkeen alko kuume laskea ja hikoiluttaa. No, ku mun olo oli siinä alkuillasta jo ihan hyvä, päätettiin lähteä keskustaan. Eilen Lucernassa piti Hurts keikkaa, mut liput oli myyty loppuun jo ku me tultiin tänne. Ajateltiin, et käydään kattomas jos joku myis ulkopuolella lippuansa, et jos kuitenki päästäis konserttiin. Siellä oli jo paikan päällä hirveä jono. Ajateltiin et jonotetaan, ja yritetään napata joku lipuistaan eroon haluavan tiketit. Ja sit vielä sisällepäästyä kysyä, josko sinne kuitenki olis tullu lisäpaikkoja. No, ei ollu. Siinä jonon vieressä päivysti kaks miestä, niillä oli tsekiksi lappu että ostetaan lippuja. No, nää ketkut oli niin kelmejä, et tää toinen mies jäi sinne jonon hännille osteleen vapautuvia lippuja, ja tää toinen mies sit möi niitä vielä kalliimmalla eteenpäin jonon alkupäässä. Koko jono oli jo valunu sisälle, ku toinen näistä miehistä tuli meille kauppaan niitä ostamiaan lippuja. Ensiksi lipun hinta oli 2000kc (80e), mut mä sanoin T:lle että ei missään nimessä makseta noin paljon. Lopun viimein se mies myi meille kaks lippua kolmeen tonniin (120e), ja me ajateltiin et raato vie, maksetaan. Me oltiin kuitenki palloiltu siinä ulkopuolella jo kaks tuntia. Lippupalvelu myi niitä lippuja 20e hintaan, et maksettiinhan me niistä kolminkertaisesti, mut Hurts on yks meidän lemppareista, ja onpahan sit koettu rock-konsertti täälläkin. Mä sanoinki T:lle, että ei noi liput meidän taloutta kaada, ja fiksumpaa meidän on maksaa yhdestä keikasta minne todellakin halutaan, ku että mennä kolmelle huonolle samalla rahalla. 

No Hurts soitti tosi hienosti, mut mulla alko siinä heti keikan alettua kuume taas nousta ja mä tärisin niinku narkkari piikin tarpeessa koko keikan ajan. Siis aivan jalkoja myöten, T yritti mua pitää lämpimänä, ja olihan siellä paikan päälläkin tosi kuuma, kun siellä suhteellisen pienellä klubilla oli 1500 ihmistä. Mut ku on sisältä kylmä, niin mitäs siihen olosuhteet vaikuttaa.. No, joskus näinkin, mut keikka oli silti nautinnollinen ja varmasti hyvät muistot jää. Ketkä ei tiedä yhtään mistä puhun, niin Hurtsin suosituimman kappaleen videoon pääset tätä painamalla.

minähän se siellä. uudet 6 euron housutki!

Lauantai meillä oli tosi kiva päivä kans. Me lähdettiin aamupäivällä raitsikka-ajelulle. Me haluttiin päästä Petrinyn kukkulalle. Ajattelin tottakai, että ku me napataan tosta kadun varrelta raitsikka, minkä päätepysäkki on Petriny, kyllähän me sillä perille päästään. Huristeltiin melkein tunnin matka, ja ku päästiin päättärille ni eihän siellä mitään kukkulaa ollut.... Sit oli pakko kattoa opaskirjasta, ja se kukkulahan oli aika kaukana tästä, ja oikeastaan ihan toisella suunnallakin :) Mut tulipa ajeltua! No, sit me otettiin oikea raitsikka alle. Sinne kukkulalle menee hammasratajuna, mut me ei jaksettu jonottaa siihen niin kiivettiin ylös. Kyllä siinä joku puolisen tuntia varmaan otti. Mut alas tultiin junalla. 

joskus pitää niitä opaskirjoja vähän lukea..

junalla alaspäin..

Että tällaista täällä taas tapahtunut. Kiva, että T on ollu koko viikonlopun kotona, meillä on ollu tosi hyvin yhteistä aikaa ja paljon kivaa puuhastelua. Tää kipuilu ei vaan oo mitään kovin mukavaa, mut onneks on oma hoivaaja. T kyllä pitää musta huolen. Viime yönä piti mennä tulikuumaan kylpyyn, ku palelin niin sikana. Sinnekki se toi mulle juotavaa ja huolehti että oon hengissä. Meillä on tosin niin pieni kylpyamme, että ei sinne oikein pääsis hukkumaankaan.. Pitäis sikiöasennossa olla kyljellään ja vielä mielellään snorkkeli päässä että mahtuis sinne edes puoliks.

Huh, sporttispurtti

Mahtavaa. Nyt alkaa olla jo energiaa vaikka mihin. Ensimmäinen kuukausi takana ja siitä valehtelematta on kulunut puolet nukkuessa... Nyt taitaa olla varasto täynnä? Ja on energiaa keskittyä tuohon liikkumiseen kunnolla. Me ollaan jo ihan jumppakanoja.. Tuo on niin ihana tuo naapurihotellin pikkusali, et me ei oikein malteta edes odotella salipäiviä. Ja siellä kello juoksee. Puolitoistatuntia ei meinaa riittää alkuunkaan. T:llä se ei riitäkkään, siks mä lähdinki tänään jo aiemmin kotiin ruoanlaittoon. Iltasin lähdetään aina yhtä aikaa, ku on niin pimeä etten mä uskalla yksin tuon raiskaripuiston läpi kävellä. Ku ei siellä oo ees valoja.

Nakkeja ja sinappia. Sillee vaan. Palautusruoaksi. Ja ukolle kanaa ja riisiä. Arvatkaa muuten, paljonko täällä maksaa sinappipurkki. Larppaliisa tietää jo, kerta paljastin sille, mut 16 senttiä! Eli ei niinku yhtään mitään. Ja niin hyvää. Raaskii ahmia siis. No oon kyl syönykki nakkien kans. Se taitaa olla mulla ainoa "liha", mitä voin nykyään syödä. Ei oikein maistu. Kana ei maistu niin yhtään, eikä tän paikan lihatiskit houkuttele. Huonostileikattua ja sitkeetä pihviä. No thanks. Mut onneks on nakit... Ja makkarat tääl on kans tosi hyviä, mut ne on niin rasvasia et niissä on ihan sellasia isoja keltasia ihramänttejä. Pannulla paistaessa ne on ihan hyviä, ku palottelee pieniks niin se rasva pääsee sulaan ja valuun sit pois niistä makkaroista. Mut sen paisto-operaation jälkeen sen koko onki sit kolmasosa alkuperäisestä...

Mä törmäsin eilen rapussa naapurin mummoon. Tervehdin sitä tsekiksi ja se höpötteli mulle niitä näitä koko hissimatkan ajan alas asti. Hymyilin vaan ja sanoin tsekiksi että oon suomalainen. Se vaan höpöttää sillä omalla kielellä. No sen verran mä ymmärsin, et se ihmetteli, että talossa on suomalaisia. Ku kaikkialla (niin isoja kädenliikkeitä ku hississä mahtuu tekemään) on vaan tsekkiläisiä. Mikä tietysti on ihan ymmärrettävää :) Ja naapurin pappaa ajelutin hississä vähän ylimääräistä. Se tunki alhaalla samaan hissiin koiransa kanssa, ja mä painoin siinä pienen elekielikeskustelun jälkeen omaa kerrosta, kasia, ja odotin et se painaa omaansa jos jää aiemmin. En sit tiiä onko täällä erilaisia hissejä ku suomessa, mut se ei sit painanukkaan omaansa vaan saatto mut ensin ylös ja palas sit itte kolmoskerrokseen! Eikö sitä hissiä normaalisti voi painaa pysähtymään useammassaki kerroksessa?

Ja alakerran muoria me vähän härnättiin maanantai-iltana, ku tultiin salilta... Ei oltu päästy edes alaovelle, ku se oli jo alimmaisen kerroksen ikkunas kyyläämässä. Kuuli tieten, että oltiin tulossa sisälle. Sit me odoteltiin aulassa hissiä ja mä kuulin, et se tuli kytikselle ovisilmään. Sen ovi on ihan hissiä vastapäätä. Me T:n kans keksittiin, et kun meidän hissi tulee, ennenku astutaan sisälle niin huiskutellaan sille, hah saapa hävetä uteliaisuuttaan! Näin hauskaa meillä täällä :)

Oikeesti meillä on kyllä ollu hirmu hauskaa. Ei niinkään täällä vaan toistemme kans. On vaan yhtä huono huumorintaju, jotenkin. Että naurattaa samat asiat ja T kyllä tietää, millä mut saa nauramaan. Tänään tein T:lle pikku yllärin salikassiin..... Odottelin ennen salille lähtöä, et millon se on pakannu kaiken salikassiin niin ettei avaa sitä enää kotona. Ja sit ku se vielä tässä 30 neliön yksiössä kattois johonki muualle, et saisin sujautettua sinne pikku jutun. Ollaan hoksattu, et täällä on kaikilla salilla mukana pyyhe. Mä sit eilen ostin sille pyyhkeen kauppareissulla, ja ku se jätti salikassin sekunniks eteiseen hakiessaan salimatkaevääksi omenan, mä haukkana olin sen laukulla ja jätin sinne pyyhkeen ja pienen viestin. Tiiän sen hymyn, ku se on lukenu sen pukkarissa. Me keksitään toisille kaikkia tilanteisiin sopivia tyhmiä lempinimiä, ja siinä lapussa nimitin sitä hikikalleksi. Johan treeni kulki, ku oli uus hieno pyyhe ja hymy suupielessä. Ja ihana oma akka mukana, tietysti!

Viikonlopusta

Taas yksi viikonloppu kalenterista ruksattavana.. Mutta oli se tapahtumarikas ainakin! Lauantaina noustiin aika myöhään, puoliltapäivin vasta, T oli niissä synttärijuhlissa ja tuli vasta aamun tunneilla. Mua ei enää siinä vaiheessa juurikaan väsyttäny, niin nousin tekemään sille nakkisämpylän - ihan vaan saadakseni sen mahdollisimman nopeasti pehkuihin. T:n vaihtarikaverit oli jo ihmetelly, että missä T piilottelee mua, kun en oo ollu tuon porukan mukana missään. Me sovittiin jo ennen reissua et T saa mennä ihan itsekseen, ja ottaa mut mukaan sittenku tuntuu siltä. No, nythän musta tuntu jo vähän yksinäiseltä se kotiin jääminen. Yks tyttö oli sit kysyny, et jätitkö taas sen tyttöystäväs kotiin itkemään ja kattomaan telkkaria. T oli siihen vastannu et eeeeei, ja sit tajunnu et just niinhän se sinne kotiin tais jäädä.. Mut mulla oli ihan hauskaa sen itkun jälkeen, ku katoin Ruotsin miljonääriäitejä Tv-kaistalta.

Tosiaan, lauantaista, lähdettiin kaupungille siinä kahden maissa, ja tavattiin T:n isä keskustassa. Olipa hullua nähdä se "meidän kulmilla"! Käytiin sen hotellihuoneessa istumassa ja syömässä Fazerinoja ja Wiener Nougatteja, ja sit lähdettiin syömään meidän vanhan asunnon kulmille. Siellä on kiva ravintola, missä me aiotaan kyllä jatkossakin käydä syömässä. T söi kanaa ja perunamuussia (siellä on kuoretki sekotettu muussiin, nam), mä otin vaan kokiksen ja molemmat ukot joi tuopit. Tuntu hullulta vielä kuukauden jälkeenkin, et tollanen satsi ruokaa ja juomaa on euroissa kympin...! Se oli aika pikanen reissu, koska T:n isä lähti siitä oman reissuporukkansa kans teatteriin (sama näytelmä mihin meillä oli liput seuraavalle illalle!) ja syömään. Paluumatkalla ravintolasta keskustaan seisottiin raitsikassa, ku ei ollu enää istumapaikkoja. Mä siinä hetken seisoskeltua vahingossa rupsautin, ja naurahdin ääneen et nyt pääsi rupsu.. Heti ku pääsin sanomasta, niin siinä meidän vieressä seisoskellu mies kysy suomeksi T:n isältä, et onko hän työmatkalla täällä. Mua vaan nauratti, enkä oikein voinu etes kattoa sitä ukkoa. Onneks se jäiki seuraavalla pysäkillä pois. Ehti tosin vinkata, ettän Vanhan kaupungin aukiolla on puolen tunnin päästä laser-show, että kannattaa käydä katsomassa. Me T:n kanssa ehdittiin sinne, ja olihan se tosi hieno... Se astrologinen kello oli valaistu ihan käsittämättömällä 3D-tyylillä. Me oltiin ihan siinä juurella, ja se koko juttu näytti siitä katsottuna ihan hullulta. Ja tosi todelliselta. Löysin pätkän Youtubesta jos kiinnostaa, tästä videoon! Mun suosikkikohtia oli vesisade ja siitä seuraavat kolme minuuttia eteenpäin... Eihän se tossa tosin niin hienolta näytä.

Sunnuntaina me käytiin kuntosalilla ja tehtiin tortilloja. Olin kaikki tarvikkeet ostanu jo valmiiks, mut en feta-juustoa. Salilta tullessa käytiin kaupassa, oli ihan järkyttävän kylmä, ja ensimmäises kaupas ei tietenkään ollu fetaa. Sit mä räyhäsin jo T:llekin, et se jää oottamaan mua tähän ensimmäiseen kauppaan ja ostaa sieltä kaikkee muuta, kun mä juoksen kauempaan kauppaan hakemaan sitä juustoa... Palo ihan täysin käämit, ku ensinnäkin oli kiire (meillä oli se teatteri muutaman tunnin päästä) ja tosi kylmä ku hikisenä minäki caprimittasilla salitrikoilla matkassa. Sit T:llä ei ollu rahaa eikä avaimia mukana, niin meni kans säätämiseks se kauppareissu. Mut tortillat oli hyviä! Ja selvittiin ilman uunia, ku lämmitettiin tortillalätyt yks kerrallaan paistinpannussa.

Lähdettiin teatteriin kuitenkin ajoissa ja tavattiin T:n luokkakavereita ennen sitä. Mentiin siis porukalla. Tää esitys oli mustassa teatterissa (ei puhetta ollenkaan) ja näytöksen nimi muistaakseni Prahan maagiset legendat tai jotain sinne päin. Esitys oli kyllä ihan kuraa, vaikka ilmeisesti oli kuitenki kysymys ihan kaupungin parhaimmasta (?) teatterista.. Lavasteet oli ihan surkeat, taustatyö tosi amatöörimäistä. Päänäyttelijät, tai tanssijat hoiti hommansa ihan hyvin, mut muuten..... No, oli siinä yritystä ainakin. Mut meidän kymmenhenkisestä porukasta jokaikinen sanoi ettei nauttinut yhtään. No, ehkä seuraava on jo rahan arvoista..

Käytiin teatterin jälkeen syömässä tosi hienon ja kalliin oloisessa ravintolassa, ja ruokakin tais poikkeuksetta olla kaikilla vähän kyseenalaista. Mut seura oli hyvää, se on varmaan pääasia!

Perjantai

Tää postaus menee nyt lauantain puolelle, koska oon vielä valveilla ja kello käy jo yhtä. Polvi voi jo paremmin, pääsin tänään kaupungillekin. Ei se kulkeminen tosin kivutonta oo. Ja kaiken lisäksi mun oikea käsi on ollu puutunu jo puoli päivää, etenkin pikkurilli ja nimetön ja sitä reunaa ranteeseen saakka. Kaippa se on joku aivohalvauksen ensimmäinen oire tai jotain. Ää:n kirjottaminen on vaikeeta mun kymmensormijärjestelmässä, koska sen painaminen olis pikkurillin hommia. 

Tosiaan, lähdettiin puoliltapäivin kaupunkia kohti, T meni yhdeksi kouluun. Mä sit läksin siitä ostoksille. Ja koko päivä oikeastaan siellä meni, ku tulin ruokakaupan kautta kotiin. Olin seittemää ennen kotosalla. T tuli aika myöhään tänään, se oli ajanu kaiken lisäksi bussilla päätepysäkille saakka. Se ei oo ennen matkannu bussilla täällä, ja se oli kuullu väärin sen pysäkin nimen, missä sen pitäis jäädä pois. No, eksymällä kokee enemmän.

Oikeastaan tänään ensimmäistä kertaa tunsin itseni vähän yksinäiseksi. Ehdin muutaman tunnin olla jo kotosalla ennen T:n tuloa, ja kun se tuli aika paljon myöhemmin ku oltiin puhuttu, niin jäi yhteinen aika vähän vähäiseksi. Mä olin tehny sille ruoan valmiiks, se söi ja kävi suihkussa ja sit kävikin ovi taas. Jollakin vaihtarilla on tänään synttärit, ja ne meni juhlimaan sitä porukalla. Mulla oli tosi paha mieli, kun se oli tuossa takki päällä lähdössä, ja päätin et en näytä sitä sille ja pilaa sen iltaa. T kai huomas jotain, koska lähtöhalia antaessa kysy, et pelottaako mua jäädä yksin. Mä jo huokasin helpotuksesta kun peloksi luuli, ja sain sanoa et ei, mee jo ettet oo enempää myöhässä. Se käänty vielä ovelta kurkkaamaan, ja siinä vaiheessa sain jo vähän nieleskellä. Yritin kyllä näyttää reippaalta, mut se oli heti haukkana, että itkettääkö sua. Sittenhän ne kyyneleet tuli. Eihän mulla mitään hätää kuitenkaan ollu, niin patistin miehen pitkän halauksen jälkeen reissullensa. Toivottavasti tulee ehjänä kotiin ja selviytyy uuden lähiön yöllisistä vaaroista... Tiedä millaista porukkaa tuolla liikkuu. No, vuokraisännän mukaan tällä alueella ei oo ollu mitään muuta hämminkiä kuin yksi huhu, mikä on liikkunut 70-luvulla itsensäpaljastajasta. Mut mehän kaikki tiedetään, et se on muuttanu lähemmäs keskustaa...

Nyt mä alan unille. Toivottavasti teillä kaikilla on asiat ihanasti ja mukava viikonloppu tulossa. Meillä on huomenna treffit T:n isän kanssa. Ja sunnuntaina mennään teatteriin. Onhan siinä jo jotain! Nauttikaa.

Mokoma polvi

Tää päivä on ollu ihan hanurista. Aamulla T lähti kouluun, ja mä mietin et mä lähden sit perässä kaupungille. Olis kaikkea pientä ostettavaa. Eilen mulla alko vähän polvi kiukutella, ja aamulla ajattelin, et kyllähän tolla nyt kävelee. No ei kävelly, en päässy edes lähimmälle bussipysäkille. On sitten sattunu aivan järjettömän paljon astuessa. Tympi tosi paljon, ku ei ollu mitään tekemistä kotosallakaan. Yritin lepuuttaa jalkaa sängyllä ristikoita tehden, ja kun T tuli kotiin, otettiin päikkäritki. Meillä oli tarkotuksena mennä tänään salille, ja mä mietin aika pitkään lähdenkö sittenkää mukaan. En pystyis kuitenkaan edes kunnolla lämmitellä, ku jää väistämättä kaikki hyppelyt pois. Lähdin sit lopulta, ja ihan hyvä treeni tuli kaikesta huolimatta. Kokeilin vähän polveakin kuntopyörän päällä keveimmällä vastuksella. Jos liike olis lääke tähänkin? Ei se sattunu, mut ku sille laskee painoa, ni vinkaseehan se.. Huomenna sit näkee, oliko haittaa vai hyötyä koko touhusta. T oli tänään mun personal trainer, nyt on hauiskääntöihin omat kikkansa. Saa nähdä, mikä on kesäkunto, hah! Se tuntuu ihan hassulta, et mä hikoilen jonkun 15 kilon kanssa, ku ukko tekee kaiken kymmenkertasilla painoilla.... No ei onneks ihan kaikkea.

Huomenna tulee appiukko reissullensa tänne, jotakin sen työhön liittyvää. Nähdään siis tuttujakin tulevan viikonlopun aikana! Mitäs te meinaatte tahoillanne puuhastella?

Uudessa asunnossa

Hei! Onpas vierähtäny aikaa, etten oo kirjottanu. Syyllinenki on siihen selvillä - me ollaan oltu kolme päivää ilman nettiä. Maanantaina muutettiin uuteen asuntoon, ja piuhat saatiin kuntoon vasta hetki sitten. Onneks oon yksin kotona, niin saan mun tuskan vuodattaa joka sivustolle ilman et joku kärkkyy omaa vuoroaan, heh. Kylläpä sitä onki paljon asioita, mitkä jää rästiin ilman nettiä. Tärkeinpänä tietysti Johanna Tukiaisen kuulumiset.... mut kaikki pankkiasiat siirtyny muun muassa. Että terveisiä vaan karhuajille... ;)

Tää uus seutu on ihanaa, erilaista, kotoisaa. Erilailla, kuin aikaisempi koti. Mä siellä edellisessä kuitenki pelkäsin aika paljon yksin olla, ku T oli koulussa tosi myöhälle ja kävi muutamia iltamenojaki. Kahdensadan neliön asunto kahdessa kerroksessa ei oikein pysyny mun näpeissä yksinäisinä iltoina. Nukuin ku koira, ku pelotti niin sikana. Tää uus onkin tällainen pieni yksiö, sänkyki melkein oven suussa, ei pääse roistot tänne mun huomaamatta. Heti tuntu turvallisemmalta.

Tässä muutaman päivän aikana ei oo mitään muita ihmeellisyyksiä tapahtunu, mut riittäähän tässä asunnossa ja uudessa ympäristössä ihmettelemistä. Kävin eilen kaupasta hakemassa tarvittavia juttuja, paistinpannusta lähtien. Ihana, kun täällä on jotku asiat niin halpoja. Uus teflonpannu esimerkiksi 6e, muovinen näpsäkkä paistinlasta 40snt, kuorimaveitsi 35snt, hyvä 3-vuoden takuulla (!) oleva teräspuukko keittiöhommiin 2,5e. No joo, saishan täällä samaan hintaan ostettua ku Suomessaki, mut ei huvita hassata, ku saa edullisemminki.. Peitot ja ison jättityynyn (tästä myöhemmin..) kävin kans ostamassa, ihan säästön takia. Meidän vuokraisäntä kyllä lupas hankkia meille peitot, tyynyt ja lakanat 20e kuukausihintaan. Mä laskin, et sehän on kolmelta kuukaudelta mitä tässä ollaan vuokralla (T jää tänne sit vielä kuukaudeks asumaan ku mä lähden) 60e, ja se on aika paljon. Ja kun lakanat me oltiin jo tuotu Suomesta tänne, ajattelin, et kyllä jonkinmoiset petikamppeet tolla saa. Ja sit kävin Tescossa vähän pyörimässä, sain todella käypät alle 25 eurolla. Ja onneks olin heti lähtökohtaisesti pihi, nimittäin vuokraisäntä toi omansa mukanaan - oli sellaset kommunismin aikaiset viltit, että mä en olis pitkällä tikullakaan niihin koskenut....

Niin, mutta jättityynyyn! Se on tuonu meille niin paljon lisää onnellisuutta! Ajatelkaa, yhteinen tyyny! Mulla ainakaan ei oo ollu koskaan kenenkään kanssa yhteistä tyynyä, se on musta tosi suloista! Mä en mistään ensimmäisen yön hätään löytäny siihen sopivaa tyynyliinaa, joten näppäränä likkana leikkasin kahdesta normaalikokoisesta yhdet pitkät sivut auki, ja ompelin yhteen. Kun se tyyny on 70x90cm. Sopi ku nakutettu. Me ollaan sit illat ja aamut huokailtu tollasen tyynyn takia. Että osaa sitä ihminen nauttia ihmeellisistä asioista..

Käytiin muuten eilen tsekkaamassa naapurisali, sinne tosiaan on kahden minuutin kävelymatka. Se on toisella puolella puistoa, ja puiston läpi menee tosta noin vaan junarata! Ihan outoa. No, mä kerkesin jo panikoida, et sen alle ei sit saa jäädä. T pilaili, et jos on humalassa, se ei varmaan sitä muista. Mut mä ajattelin, et ei se varmaan humalassa salilla käy! Ja se on muutenki onneks niin harvoin humalassa. No anyways, sali oli molempien mielestä tosi kiva (tää on ihmeellistä, koska me Suomessaki käydään eri saleilla, koska tarpeet on erilaiset ja mistään ei löydy molempien mieleen olevaa) ja siellä me aiotaan jatkossa käydäkki. Tosin, varmaan vähän vaihtelun vuoksi käydään sit muillakin. Et T jollaki omilla hikisillä ukkosaleilla ja sit mä jossaki vähän naisellisemmassa, ku mulle ainaki se viihtyvyys on tärkeetä kaiken muun ohessa. Tänään käytiin kävelylläki, aamusta, ku molemmilla oli eilisestä treenistä niin paikat jumissa. Et vähän vetreytyy. Mun polvi on vähän kipeä ollu tänään. Saa nähdä mitä tuleman pitää? Ja olkapää on myöski vähän irvistelly, mikä taas johtuu siitä, ku mä oon alkanu taas lukemaan sängyssä, ja nojaan siihen jotenkin. Sit ku kolme tuntia posottaa jotain kirjaa samassa asennossa, niin kummakaan jos vihloo. Pitää varmaan jatkossa suklaalla tai vastaavalla sitä öljytä, vai mitä?

Jokiristeily

T vei mut eilen yllätyksenä kolmen tunnin jokiristeilylle! Mä tiesin vaan, et mun pitää olla puoli seittemältä illalla valmiina. No olinhan mä, uudet kengätki pääsi koeajolle! Me juostiin ratikkaan, ku tuli sittenki kiire, ja vaihettiin viel ratikkaaki ja sit me yhtäkkiä oltiin jokirannas ja siel oli niitä paatteja.... Mä en ollu yhtään osannu arvata, et me mennään seilaamaan! Mä olin miettiny kaikkee konsertteja tai teattereita ja muuta sellasia, mut tää risteily tuli kyl ihan puun takaa. Ja hyvä niin, on ihana yllättyä. Siellä laivassa oli buffet ja kaikki, söin mahan täyteen kanankoipia. Oli hyvää. Siellä laivassa oli tietysti sisätilat, missä pääasiassa oltiin, mut sit sellanen ulkoilma-yläkansiki, missä sitte sai ihailla maisemia... Ruoan jälkeen me tilattiin kaakaot ja ajateltiin, et kivutaan sinne ylös katteleen kaupungin valoja ja juomaan lämpimää, mut laivan keittiöltä oli loppunu kaakao. Tylsää. No hytistiin siellä si ilman juomia! Ja nähtiin kaikkia paikkoja, mitä ei muuten oltukkaan nähty. Paatti oli satamassa takasin kymmenen aikaan illalla, ja me ajateltiin sit käydä hakemassa ne kaakaot jostaki muualta. Otettiin ratikka kotiin päin, ku tässä meidän kulmilla on tosi kivannäköinen paikka, mitä ollaan ohimennen kateltu. Täällä ei koskaan tilatessa oikein tiiä, minkälaista se kuuma kaakao sit pöytään tullessa on. Joskus se on ihan normaalia, joskus se on sellasta paksumpaa jopa sellasta sulan suklaajäätelön oloista, mut tää oli kyl kaiken huippu. Tulikuumaa SUKLAAVANUKASTA! Uskomattoman ällömakeaa, ja vielä kermavaahtoa päällä. Se syötiin lusikalla, ei voinu kyl juoda. Viimeset lusikalliset meni vähän vaivalloisesti alas, ku olin jo laivan puffetissa syöny kaks palaa unelmatorttua...... auts. Tänään pitää ottaa vähän tiukemmin ton syömisen kans. Tosin, T yritti koetella mua heti aamusta. Ensimmäistä kertaa koko reissulla sain aamupalan sänkyyn! Ja vielä täysin odottamatta. Kuulin joskus aamusella, et T meni vessaan. Nukahdin, ja heräsin ku se tuli takas. Sillä oli mulle maustamatonta jogurttia, banaania, mansikoita ja Kinder Bueno! (jonka se tosin söi sit itte, ku mun omatunto ei sallinu..) Mä olin niin onnellinen, ku sain lämpimän peiton alla syödä ihan rauhas, nousematta mihinkään. Lisää tällaista hemmottelua. Varsinki, ku mulla on aamulla aina niin nälkä heti herätessä, et en voi jäädä pitkäks aikaa pötköttämään jos vatsalaukkua ei oo tehty tyytyväiseks. Yhtä kaikki, ihana aamu. Nyt pitäis vaan keksiä jotain tekemistä viimeiselle päivälle tässä asunnossa. Huomenna aamulla muutetaan uuteen, ja katotaan mitä siellä sit onkaan luvassa...