Pitkästä aikaa!

En oo viikkoon päässyt kirjoittamaan, on ollut niin hektistä täällä. T:n vanhemmat ja pikkusisko tuli

tänne viime sunnuntaina, mutta jo sitä aiemmalta ajalta on paljonkin kirjoittamatta..

Viime lauantaina päätettiin lähteä metsään juoksemaan. Oli niin hieno ilma ja yhteinen viikonloppu ilman mitään suunnitelmia alkanut. Löydettiin kivoja reittejä lähimetsistä. Ja kivoja villikoiria, joista toinen puri T:n jalkaa. Sairaalareissuhan siitä tuli. Kesti 6 tuntia saada apua, kun meitä juoksutettiin paikasta toiseen. Ykski sairaala oli ihan tyhjä ensiapupotilaista ja lääkäreitä pyöri käytävällä ihan riittävästi, mutta jo pelkkää desinfiointia olis saanu odottaa 5 tuntia. Ei ajateltu odottaa, vaan otettiin neuvosta taksi infektioklinikalle toiselle puolen kaupunkia. Odoteltiin siellä sit apua kaks tuntia, juotiin automaatti-cappuccinoa ja mietittiin, et otettaisko ens kerralla lenkille säärisuojat ja pesäpallomaila mukaan.

Sunnuntaina alkuillasta laskeutuikin Suomen kone kentälle, ja saatiin neljäksi päiväksi vieraita. Haettiin T:n perhe hotellilta kahdeksan aikaan illalla ja kuljettiin jalan kaupunkia pitkin. Oltiin varattu ravintolasta pöytä, ja käytiin syömässä. Hyvä ruoka, huono palvelu - niinkuin usein täällä. 

Maanantaina käytiin T:n kanssa aamusalilla ja oltiin kaupungilla vasta puolenpäivän jälkeen. Oltiin suunniteltu, että mentäis käymään kansallismuseossa, kun siellä piti olla ilmainen sisäänpääsy kuun ensimmäisenä maanantaina. No, remontin takia se oli suljettuna, niin lähdettiin siitä T:n koululle hoitamaan koiranpurema-asiaa, että T sais uuden jäykkäkouristusrokotteen varuiksi, vaikka edellinen onkin vielä voimassa. Vaikka se Suomessa otetaanki 10 vuoden välein, täällä Tsekissä pistosväli on 5 vuotta. Lienekkö just hullujen koirien takia..

Tiistaina lähdettiin joukolla eläintarhaan. Voi vitsi mitä eläimiä! Suurinta osaa en tienny olevan olemassakaan. Kaikkein hupsuimpia oli pingviinit, kirahvit ja gorillat. Ja kaikkein ällöttävintä oli suljettu viidakko, missä lensi lepakot vapaana. Ne vaan suhahteli korvan vierestä. Ja hipoi siivillä poskia. Mutta toisaalta - T löysi yhden lepakon, joka roikkui rauhassa yhdessä luolassa, ja mä menin (T:n selän takaa tosin) kurkkimaan sitä ihan parinkymmenen sentin päästä, ja sillä oli tosi suloiset kasvot! Ja isot silmät.

Mä oon aina halunnu nähdä flamingoja, oon ajatellu et ne on niin ylväitä ja hienoja ja kauniita. No, olihan ne kauniita, mut tosi tyhmiä. Nyt en yhtään ihmettele, miks ne kaikki kuoli stressiin Korkeasaaressa - yks ku vinkas, niin kaikki sekos. Ihan ääliön oloista porukkaa.

 

Eläintarhan jälkeen mentiin syömään yhteen ritarihenkeen sisustettuun paikkaan, josta oli suositus mun opaskirjassa. Ruoka oli tosi hyvää, palvelu pelas ja kaikki oli tyytyväisiä. Siellä oli haarniskoja ja kiva tunnelma. Mä söin possua, pippurikastiketta ja lankkuperunoita. Olin kyllä tilannu eri perunat, mut oli niin hyviä etten jaksanu valittaa.



Ruokalevolle mentiin hotelliin, tuli hyvät unet ku oli koko päivän kävelly.

Makoisten unien jälkeen lähdettiin paikalliseen pubiin, ja sieltä me nuoret jatkettiin sit T:n luokkakavereiden kanssa eteenpäin vanhempien kömpiessä takaisin lämpimien peittojen alle... Oltiin kotosalla vasta neljän maissa yöllä, T:n sisko tuli meille yöksi. Aamulla se kyni meidän hiuksia, ja sit taas mentiin kohti kaupunkia!

 

T + matkalaiset

Tavattiin vanhemmat Vaclavin aukiolla ja otettiin siitä tram Petrinin kukkulalle. Koska aikaa oli niin vähän, mentiin hammasratajunalla sekä ylös että alas. Syötiin mansikoita ja nautittiin auringosta. Kukkulalta laskeuduttua otettiin jalat alle ja kuljettiin pikkukujia John Lennonin kunniaksi tehdyn graffitiseinän ohi aina Kaarlensillalle saakka. Sen toisella puolella mentiin ravintolaan ja syötiin taas mahat täyteen...

Lennon Wall

Hilpastiin hotellille vaatteiden vaihtoon - oli jo vuorossa Prahan kaupunginorkesterin konsertti. Ensimmäisen vartin aikana meinasin purskahtaa itkuun kokoajan, ne soitti niin hienoja ja tuttuja kappaleita. Siellä tais tulla Vivaldia, Bachia ja Mozartia. Soittajia oli 9: neljä viulua, kaks alttoviulua, kaks selloa ja kontrabasso. Pelkkiä jousia. Ihan mahtavaa, ei voi edes käsittää miten ne pysty soittamaan sillälailla!

Konsertin jälkeen kävästiin pubissa ja sit mentiin hotellille kioskin kautta - sipsejä, suklaata, jätskiä... Oltiin siinä puoleenyöhön saakka, ja ajateltiin napata bussi hotellin läheltä kotiin.

Tosiaan, mentiin bussipysäkille ja tsekattiin aikataulu. Vartin päästä menis seuraava bussi oikeaan suuntaan. Ajateltiin odotella, eikä ottaa raitsikkaa - siinä pitäis vaihtaa. Heti siinä aikataulua kurkittuamme siihen meidän lähistölle ilmaantu sellainen vähän epäilyttävän näköinen nuori mies. Sanoin heti T:lle, et varoppa tota, toi haluaa meidän lompakot. Se kuljeskeli tosi hermostuneena siinä meidän ympärillä. Sit hoksattiin, et niitä poikia oli kaks lisää. Ja kaikki oli jotenki tosi rauhattomia. Siinä vartin aikana tää tunnelma meni jo tosi levottomaks, ja mä olin ihan kananlihalla koko ajan. Meidän bussia ei kuulunu, mut muita numeroita meni vähän väliä. Eikä nää pojat noussu niistä mihinkään. Mä sanoin T:lle, että kun meidän bussi tulee ja jos ne nousee samaan kyytiin, me hypätään pois. Mennään sit vaikka taksilla. Että ne ryöstää meidät siinä vaiheessa, ku me jäädään hiljaises lähiös pois kyydistä. No, bussi tuli viimein ja mulla oli adrenaliinia veressä varmaan miljoona litraa. Bussi avas meille etuoven, ja nää pojat meni sisään keskimmäisestä ovesta. Me ei mentykkään. Ku ne tajus, et me ei tultu sisälle, ne loikkas ulos. Sillä samalla sekunnilla mä koputin jo suljettuun etuoveen - onneks bussikuski avas sen vielä ja me loikattiin sisälle. Pojat ei enää ehtiny takas. Vähän pelotti. Me ei uskallettu mennä bussilla kotiin asti, vaan vaihdettiin matkalla tramiin, joka vie lähemmäs kotia ja mistä on valaistu reitti kotiovelle asti. Ne oli meidät ottanu silmätikuiksi, kun oltiin niin hyvin pukeutuneita. Sitä teatteria varten oltiin vähän normaalia paremmissa vaatteissa. Mut vasta kotioven suljettua uskallettiin hengähtää. Oli se niin läheltä piti -tilanne. Tällä kertaa oltiin viekkaampia ku ne. Tuollasissa huumehiirissä tympii se, että jopa minä näillä rupulihaksilla nakkelisin niitä ympäri pitäjää, mut ei ne ilman linkkuveitsiä lähe ketään ryöstämään. Ja aseita vastaan on ihan turha ruveta tappelemaan. Tää oli ensimmäinen uhkaava tilanne täällä, mut ei varmasti viimeinen. Pitää vaan varautua ja olla silmä tarkkana kun kulkee. 

Torstai-aamuna mentiin takas hotelliin aamupalalle matkalaisten kanssa. Bussi haki ne lentokentälle kymmenen jälkeen, ja me jäätiin taas T:n kanssa kahden. Mä menin kotiin nukkumaan (oli univelkaa aika paljon) ja iltapäivällä käytiin salilla. Vietettiin rauhallinen koti-ilta.

Tällaista kaikkea on tapahtunut täällä taas. Kevät on pitkällä, puut on kukassa ja lämpötila parhaimmillaan siinä kahdenkymmenen asteen tuntumassa. On varmaan shokki tulla takaisin Suomeen - siellä kun säätietojen mukaan sulaa lumet vasta vappuna...