Jokiristeily

T vei mut eilen yllätyksenä kolmen tunnin jokiristeilylle! Mä tiesin vaan, et mun pitää olla puoli seittemältä illalla valmiina. No olinhan mä, uudet kengätki pääsi koeajolle! Me juostiin ratikkaan, ku tuli sittenki kiire, ja vaihettiin viel ratikkaaki ja sit me yhtäkkiä oltiin jokirannas ja siel oli niitä paatteja.... Mä en ollu yhtään osannu arvata, et me mennään seilaamaan! Mä olin miettiny kaikkee konsertteja tai teattereita ja muuta sellasia, mut tää risteily tuli kyl ihan puun takaa. Ja hyvä niin, on ihana yllättyä. Siellä laivassa oli buffet ja kaikki, söin mahan täyteen kanankoipia. Oli hyvää. Siellä laivassa oli tietysti sisätilat, missä pääasiassa oltiin, mut sit sellanen ulkoilma-yläkansiki, missä sitte sai ihailla maisemia... Ruoan jälkeen me tilattiin kaakaot ja ajateltiin, et kivutaan sinne ylös katteleen kaupungin valoja ja juomaan lämpimää, mut laivan keittiöltä oli loppunu kaakao. Tylsää. No hytistiin siellä si ilman juomia! Ja nähtiin kaikkia paikkoja, mitä ei muuten oltukkaan nähty. Paatti oli satamassa takasin kymmenen aikaan illalla, ja me ajateltiin sit käydä hakemassa ne kaakaot jostaki muualta. Otettiin ratikka kotiin päin, ku tässä meidän kulmilla on tosi kivannäköinen paikka, mitä ollaan ohimennen kateltu. Täällä ei koskaan tilatessa oikein tiiä, minkälaista se kuuma kaakao sit pöytään tullessa on. Joskus se on ihan normaalia, joskus se on sellasta paksumpaa jopa sellasta sulan suklaajäätelön oloista, mut tää oli kyl kaiken huippu. Tulikuumaa SUKLAAVANUKASTA! Uskomattoman ällömakeaa, ja vielä kermavaahtoa päällä. Se syötiin lusikalla, ei voinu kyl juoda. Viimeset lusikalliset meni vähän vaivalloisesti alas, ku olin jo laivan puffetissa syöny kaks palaa unelmatorttua...... auts. Tänään pitää ottaa vähän tiukemmin ton syömisen kans. Tosin, T yritti koetella mua heti aamusta. Ensimmäistä kertaa koko reissulla sain aamupalan sänkyyn! Ja vielä täysin odottamatta. Kuulin joskus aamusella, et T meni vessaan. Nukahdin, ja heräsin ku se tuli takas. Sillä oli mulle maustamatonta jogurttia, banaania, mansikoita ja Kinder Bueno! (jonka se tosin söi sit itte, ku mun omatunto ei sallinu..) Mä olin niin onnellinen, ku sain lämpimän peiton alla syödä ihan rauhas, nousematta mihinkään. Lisää tällaista hemmottelua. Varsinki, ku mulla on aamulla aina niin nälkä heti herätessä, et en voi jäädä pitkäks aikaa pötköttämään jos vatsalaukkua ei oo tehty tyytyväiseks. Yhtä kaikki, ihana aamu. Nyt pitäis vaan keksiä jotain tekemistä viimeiselle päivälle tässä asunnossa. Huomenna aamulla muutetaan uuteen, ja katotaan mitä siellä sit onkaan luvassa...

127 hodin

Käytiin eilen leffassa! T on yrittäny mua saada leffaan jo tän koko kuukauden ajan, mut mä oon aina vähän nihkee noiden elokuvien suhteen. Ensinnäki mun maku on kehittyny niin jäätävän hyväks, etten viitti tuhlata aikaa kaikenmaailman kuran kattomiseen ja toiseksi - missä TEKSTITYS? Mut täällähän saa tuomiopäivään asti toivoa suomenkielistä tekstitystä, joten T oli valinnu leffaksi 127 tuntia, jossa on suht vähän puhetta ja äärimmäisen vähän vaikeita sanoja. Vaikka mä oonki hyvä puhumaan englantia, mulle tuo kuullun ymmärtäminen on vähän vaikeempaa. Mut siihen leffaan - tykkäsin! Sen enempää juonipaljastuksia tekemättä, se perustuu tositapahtumiin, siinä on sellanen joku 25v. jätkä joka harrastaa autiomaassa seikkailua, se juoksentelee niissä ohuen ohuissa (niin et just ihminen mahtuu, musta tosi ahdistavaa) kanjoneissa ja ninjailee siellä kaikin tavoin. No sit se jää yhteen kanjoniin jumiin irtokiven alle, tai sen käsi jää, ja sillä on aika vähän vettä mukana (josta puolet se kaataa vahingossa maahan, mämmikoura) ja se yrittää päästä sieltä kaikin keinoin pois. Varmaan nimestäki päättelitte, että sen kamppailu siellä kestää 127 tuntia ilman vettä ja ruokaa, mut mä en aio paljastaa miten siinä kävi. Mut täytyy myöntää, et itkuhan siinä tuli kuitenki. 

Täällä on hassua, ku menee leffateatteriin.... Ku ne kaikki on jossaki ostoskeskuksissa! Ja sit tuoki missä oltiin, oli tosi hieno. Mut liput tarkastettiin siinä leffateatterin ovilla (ei siis salin ovilla ollenkaan), eli mitään poppariakaan sieltä ei pääse hakemaan jos ei oo lippua. Me mietittiin, et jos aamulla menis leffaan, ni voisko siellä alueella vaan jolkoilla koko päivän, ja käydä eri leffoissa, ku yhdellä lipulla pääsi koko alueelle, ja saleja siellä oli kymmenkunta. Sit me pääteltiin, et niistä saleista on varmasti uloskäynnit jonnekki sen alueen ulkopuolelle, mut samasta ovesta me mentiin ulos ku tultiinki? Pitäiskö vanhojen pummareiden mennä pummilla leffaan, hmm.

Mut mikä parasta. Kaikki Suomessa leffassa käyneet tietää, et ku leffa on katottu ja viimeinen kuva on just ehtiny pärähtää ruutuun (jos tosi hyvä raina oli, niin ehkä eka kymmenesosasekunti lopputeksteistäki) ni suomalaiset jo kiskoo vaatteita päälle. Ja tossa vaiheessa puolet on jo ovella, vaik sali on vielä pilkkosen pimeä. Siellä ne hapuilee ulos. Mua se ainaki tympii niin mahottomasti. Ku ei ihmiset osaa rauhottua, kattoa lopputekstejä, pukea rauhassa, fiilistellä, lukea niiden ihmisten nimet jotka on vuodattanu sydänverta just tän elokuvan takia... Mut pakko syöksyä heti todellisuuteen ja jonnekki hikiseen Plevnan pubiin tai mikä vielä pahempaa - KOTIIN. Täällä onneks oli toista maata. Lopputekstit sai pyöriä ihan rauhassa minuuttikaupalla loppuun saakka, ja vasta ku valot sytty, ihmiset alko pikkuhiljaa heräileen todellisuuteen. Tästä mä pidän! Ja ton tunnelman takia voin mennä uudestaanki ilman niitä elämääkin tärkeimpiä tekstityksiä....

Muuten vielä aiheeseen liittyen! Täällä on kaikki tv-ohjelmat dubattu tsekiks! Mut eihän tänne tultukaan telkkaria kahtomaan. Vai mitä, kaverit?

Maitovasikka..

Arvakkaapa mitä? Kaikkihan teistä varmaan tietää, et mulla on aina kynnet ollu ihan paperia! Et niille on hevosekki nauranu kautta aikojen. Ja asiakkaat. Mut eipä naura enää! Meikäpoika on täällä reissulla kitannu niin paljo maitoa (justki meni litra välipalaks..) et kynnet on kovaa tekoa. En olis ikinä uskonu! Oon ennenki kehunu paikallista maitoa, mut tuo on varmaan niin puhasta tavaraa ku ei oo käsitelty, ni menee suoraan mun nysäkynsien rakennusaineeksi. JESS!

T on koulussa, mulla on pää kipeä. Ei siis liiasta maidonjuonnista, vaan noin yleensäkki. Tääl on toisaalta taas niin paljo saasteita et pää sumenee.. Saa nähä mikä happopää täältä kotiin palaa! Pääasia ne kynnet, silti..

The kengät!

Löytyi vihdoinkin. Unelmien kiilakorkokengät. Mustaa mokkanahkaa, umpinainen kärki (ollut melkein mahdotonta löytää muita kuin varpaista avonaisia?) mut avoin jalkapöydältä ja mitä en uskaltanut edes toivoa - NILKKAREMMILLÄ! Ja ihan ku lenkkareilla kävelis, vaikka korkoa on 10cm. Testaan ne viikonlopun aikana, kun mennään ulos syömään, ja jos ne tuntuu koeajon jälkeen vielä yhtä hyviltä, niin haen kyllä beiget samanlaiset. Tääl on muuten ihan outo toi korunan ja euron kurssi... Ku se on aika paljon ilmeisesti muuttunu ihan lyhyen ajan sisällä. Noi kengät oli merkattu lappuun 1299Czk ja 44,90e. Todellisuudessa eurohinta tällä kurssilla on yli 55 euroa. Eli ei kyl saa uskoa lappuja ollenkaan. H&M:llä katoin viime viikolla yhtä ihan näpsäkän näköistä paitaa. 24,90e/799Czk. Eli korunoissa maksettuna noin 35e. Et täältä ei ainakaa kannata kyseisen svedu-puljun riepuja ostella. Eri asia on, jos vois euroilla maksaa, mut täällä käy vain muutamissa paikoissa eurot. Eikä meillä tietenkään oo edes niitä euroja, ku täältä saa automaateista vaan korunoita.

Tää on ollu ihan kiva päivä. Ulkona on ollu vähän vilpoinen, ja tuollanen kymmenen asteen pakkanen tuntuu täällä paljon kylmemmältä ku Suomessa. Vaikka olis pukeutunu samallai. Tiedä häntä. Ehkä sitä ei vaan oo niin kovaa tekoa ku luulis? No, loppuilta menee kyllä sisällä kuitenkin. Vaikka ei täälläkään aina oo takeita lämmöstä. T:llä oli eilen pitkä päivä, ja mä en jaksanu keksiä mitään älyllistä tekemistä. Ajattelin, et mä teen sille valmiiks lämpimän kylvyn, että se saa rankan päivän jälkeen rentoutua lämpimässä. Kuten aiemmin mainittua, lämmintä vettä täällä ei tuu raanasta juuri ollenkaan. Vähän hailakkaa tai sit jäätävän kylmää. Ja jos sitä kuumaa tulee, se on sellanen kymmenen sekunnin shokkihoito. Eli kylvyn valmistelu alko oikeastaan kolme tuntia ennen varsinaista kylpemistä. Hain kaupasta kaikkee kylpyherkkua: kuoharia, mansikoita, suklaata, vaahtokarkkeja... Ja kylpysuolaa tietty. Aloin keittämään vettä kattiloilla ja vedenkeittimellä. Laskeskelin, et siinä puolentoista tunnin aikana keitin 20 kattilallista vettä ja saman verran kannullisia vedenkeittimellä! T tuli puoli tuntia odotettua aiemmin kotiin, ni mulla meinas vähän tulla hoppu, ku oli ruokaki hellalla ja yllätys on aina pidettävä yllätyksenä. Kanasalaattia ja juustolla täytettyjä herkkusieniä. Mä luulin, et jäin jo kiinni kylpyvalmisteluista, mut T oli vaan kattonu, että nyt sillä emännällä on jotku suureelliset keitokset hellalla, ku kaasuttaa kattiloita tohon malliin. Yllätys onnistui yli odotusten ja maitto miehelle uni kylvyn jälkeen, oli maha täynnä ruokaa ja herkkujaki. Kuorsaus alko välittömästi, ku sänkyyn loikkas. Alkemisti jäi rinnalle odottamaan seuraavaa lukukertaa.

Musta on ihanaa, et mulla on kerranki aikaa ja voimia lukea. Ku on tuntunu jo pitkään, et kirjat jää aina kesken tai aloittamatta. Mulla on täällä useita pokkareita mukana, ja täällä asunnossa on aika paljon suomalaista kirjallisuutta myöskin asukkaille valmiiks. Ku suomalaiset tätä asuttaa normaalistikki. Että jos sitä kävis taas kirjan kimppuun? Ristikoitaki oon ratkonu jonku verran. Voi ku siitä sais palkkaa, niin ei tarttis enää ikinä mennä töihin! Onhan niissä ristikkolehdissä ne arvonnat, mut ei varmaan ihan tuntipalkoille pääse mun arpaonnella..

4 tunnin päiväunet

Otinpa tuossa just sellaset. 4 tunnin päivänokoset. Vähän takkunen olo paraikaa, mut jos se tästä taas piristyis? Aamulla oli ulkona kylmää -8 astetta. Ja lunta tuli. Ei se kauheasti houkutellu ulos, vaikka tässä nyt suomalaisia ollaanki! Heiluin ylhäällä kolmisen tuntia, ja käväsin nopeasti kävelylläki, mut sit päätin ottaa hyvän kirjan ja mennä sänkyyn luk......nukkumaan sen kanssa. Vaikka täällä on ihan lomalla, niin mieli yrittää silti välillä taistella sitä ajatusta vastaan, et sais olla laiska! Et ainaki shoppailemassa pitää käydä. Ihan ku shoppailu olis joteki reippautta..

Oltiin eilen aivan ihanassa ruokaravintolassa neljän hengen porukalla. Löydettiin yks tunnelmallinen aika keskihintainen paikka, ja syötiin siellä pitkän kaavan kautta. Ruoka on täällä poikkeuksetta ollut joka ravintolassa äärettömän hyvää. Niin tuollakin. Loppulaskun tullessa se vaan on aina yhtä uskomatonta. Kaikkinensa, neljän hengen alkuruoat, pääruoat, ruokajuomat ja jälkiruoat + erikoiskahvit oli yhteensä 1500 korunaa (60e). Ku Suomessa ei tuolla syö edes normihintaisessa ravintolassa ku yks tyyppi. Ja ruoka, palvelu, paikka yms oli ihan täysin verrattavissa Tampereen parhaisiin. Hullua. Että raaskii käydä useamminkin. Mä oon sillon tällön käyny lounaalla syömässä keittoja. Ja ottanu siihen veden oheen. Yleensä se vesi on kalliimpi, kuin se keitto ite. Et ravintolassa olis melkei puolet halvempi juoda kaljaa ku vettä. Muuten, tähän yhteyteen pakko laittaa yks meitä (tai enemmänki paikallisia) huvittava juttu. Kukaan ei missään tilanteessa juo täällä maitoa. Sitä saa kyllä kaupasta litran paketeissa (kuulemma tarkoitettu ainoastaan kahviin?) ja me ollaan sitä selkä vääränä kotiin kannettukin, mut sitä ei kukaan JUO. No, tää meidän T on tunnetusti maidon ystävä, ja arvatkaa kuinka paljon herättää hilpeyttä, ku se tilaa ravintolassa maidon. 

- Ai, ei kaljaa? 

Täällä kaikki juo kaljaa ruuan kans tai ihan minkä kans vaan, se on jotenki tosi ällöttävää suomalaisen näkökulmasta. Et kyl se nyt maitoa olla pitää.. T oli kouluruokalansa naisia naurattanu hysteerisesti minuuttikaupalla, ja saanu vihdoin sitä maitoakin. Ilmaiseksi, ku oli ollu niin hauskaa. Ja sen muista maista tulleet luokkakaveritki oli ruokapöydässä kysyny T:ltä, et mitä tuo valkonen tuossa sun lasissa on... Ainoastaan joku virolainen vaihto-oppilas oli tienny, et maitoa juodaan. Hyvä Viro!

Uus tukka, uudet kujeet

Eilinen oli kyllä yks reissun dramaattisimmista päivistä.. Vaikka oli lauantai, T meni kouluun. Mä lähdin aamupäivällä kaupunkiin, mulla oli kahdeksi varattu se aika kampaajalle. Lyhin matka keskustaan on Letnan puiston halki, rinnettä alas portaita pitkin ja sillan yli pelipaikalle. Menin ihan normaalia reittiä, ja ihan rauhassa ku oli niin hyvin aikaa - lähdin jo ennen puolta päivää, ku tarkotuksena oli viettää vähän aikaa kaupoilla ennen pään kynimistä. Olin jo ylittäny puiston ja aloin astella rappuja alas yks kerrallaan. Näin sivusilmällä, että joku oli pysähtyny siihen portaisiin. Se on ihan normaalia, koska ylöspäin tultaessa ne raput on tosi raskaat nousta, ja näkymät on mielettömät - itekki jää monesti hetkeksi vähän tasaamaan hengitystä ja katteleen maisemia. Vähemmän normaalia oli, et tää rapuilla oleskellu mieshenkilö oliki housut nilkoissa, kyttäs mua ja veti tumppuun. Mä oon monta kertaa miettiny ihan jo Tampereellaki, et mitä sitä tekis, jos tollaseen tyyppiin törmäis. Ehkä sitä naurais päin naamaa ja sanos, että onpa sulla ruma muna, mitäs tuota näyttelet. Mut ei ihan tolleen yhtäkkiseltään tullu mieleen, mitä tuo lause olis tsekiksi.............. No, painoin vaan pään alas, ja kuljin ohi kattomatta. Sit rupesin jo ite epäilemään, et näinkö mä tosiaan oikein? Ku pääsin alas, kattelin ylöspäin, mut ketään ei näkyny enää. Siellä tosin on sen verran pusikkoista - ja tää tyyppi oli kyl sellasen sankan pusikon "suojissa" muutenki, et ei sitä välttämättä muutenkaan näkis oikein mistään suunnasta. Sitä vaan kelas sit loppumatkan, et onpahan taas porukkaa...

Mulla oli sit pari tuntia tuhlattavaa kaupungilla. Löysin aivan ihanan paidan, sellasen t-paidan oloisen, puolipitkähihaisen mustan paidan, jossa oli sellanen tunikamainen liehuva helma. Tosi kevyttä materiaalia, läpikuultavaa ja kauniisti laskeutuvaa. Se oli Topshopin rekissä, missä oli viimeisiä kappaleita. Mä kokeilin sitä - just oikean kokoinenkin! Hintalapussa 1660korunaa (70e)... Paskat, liian kallis peruspaidaksi. Kurkkasin helmalappuun.... 100% silkkiä. Ihmekään, et oli niin laadukkaan oloinen. Kysäsin myyjältä, et onko tää normaalihintainen, ku tää on viimeinen. Joo, valitettavasti. No, pyörittelin sitä sit käsissäni, kävin kokeilemassa uudestaanki, ja päätin, et jos sitä jostain polyesteripaidasta vois maksaa 50 euroa, niin kyl sitä pari kymppiä heittää lisää, et saa silkkiä. Menin kassalle ja PIM - sama kassatyttö, mut kivempi kassakone, miinusti siitä automaattisesti PUOLET! Eli mä sain täydellisen mustan joka tilanteen silkkipaidan 35 eurolla! Mikä onnenpäivä! Siinä ei paljon enää tsekkiläismiehen ruma kikkeli naurattanu, ku oli jo uus ilon aihe.

Sit mä köpyttelin sinne kampaamoon. Mulla oli elämäni ensimmäistä kertaa mieskampaaja. Se kampaamo on sellanen aika pieni, mut siellä oli muistaakseni 6 kampaajapöytää, ja kaikissa hääri joku. Ja asiakkaita tosi paljon. Tää mun kampaaja laitto mulle ensin nää pidennykset, ja olipa tosi nätti tukka, pitkä ja vaalea (mul on taas vaalentunu nää hiukset?) ja sit se tarttu toisesta puolesta kii ja naks, leikkas sellasen parin sentin siilin toiselle puolelle päätä. Ihan ku koko kampaamossa olis aika pysähtyny. Nää kaikki kampaajat käänty, alko tivaamaan tältä mun kampaajalta et mitä sä teit. Niiden asiakkaat käänty, ja koko porukka tuijotti mun päätä. Tää mun kampaaja selitti näille, et joo joo, tää halus tällasen! Sit ne muut kampaajat jätti hommansa kesken ja tuli kattomaan mun lettiä.... Vähän hämmentävä tilanne. Ne jutteli siinä muutaman minuutin tsekiksi, ja sit ne meni omien asiakkaiden luo ja selitti taas näille, et mitä me ollaan tekemässä! Ja ku selitys ei riittäny, kuva siitä mun tuomasta hiusmallista kiersi asiakkaatki. Ja kaikki tuntu olevan sekä järkyttyneitä, hämmentyneitä että huvittuneita. Mä vaan tönötin naama punasena saamastani huomiosta ja toivoin, et kello alkais taas raksuttaa..

Yön yli nukuttua tää malli alkaa jo tuntua ihan hauskalta, mua vaan harmittaa tosi paljon, et mä maksoin 45cm pidennyksistä ja sanoin, et tää toinen puoli saa olla niin pitkä kuin mahdollista, mut tää ukko kyni siitä pidennyksestä 15cm pois. Eli mun omaan tukkaan ei tullu varmaan ku 10cm lisää pituutta. Ja loppulaskuki oli 750korunaa (35e) kalliimpi kuin oltiin sovittu, mut mä sanoin et en oo valmistautunu maksaan noin paljoa, et se on huomattavasti sovittua enemmän. Ja aikaakin meni ½ tuntia vähemmän kuin oli suunniteltu. Niin ne joutu nöyrtyyn mun edessä! Hah! Mä olin sen verran tyytymätön lopputulokseen, etten halunnu enempää ainakaan maksaa. No, täällä nyt opetellaan tän lookin kanssa. T on ihan hullaantunu tästä tukasta ja musta. Kokoajan kimpussa. Kuvia saatte nähdä sitten, kun mä oon sinut tän kanssa. Laskeskelin, et ennen kotiinpaluuta tää on jo varmasti vielä kivempi ja tietysti omempi, ku saksen jäljet on kadonnu ja vähän tullut pituutta lisää tuohon lyhyempään osioon.

Tällaista täällä! Millaista siellä?

Ps. Lisäsinkin kuvan.... Mitäs tykkäätte?

Laiska päivä

Mahottoman laiska päivä. En oo oikeastaan tehny mitään koko päivänä, ja kello käy jo neljää. Paitsi lenkillä kävin, mut sekään ei tuntunut reippaalta, ku jaksoin juosta ehkä joku 20 askelta. Oli niin raskas olo, ja ajattelin, et jos käyn puskapissalla, se varmaan auttaa? Sit mulla loppu konstit kesken ja armahdin itseni kävelemään.

Meidän lähellä on suurlähetystön alue, missä jokaisella maalla on oma hieno pikku palatsinsa, tosi kauniita pastellinsävyisiä kivitaloja. Muureja, nurmikoita. Koristeellisia parvekkeita, jykeviä ovensuita. Sellaista vähän uudempaa, mutta tän kaupungin hengessä kuitenkin. Pysähtelin vähän väliä, kattelin lippuja ja ovisuiden kylttejä. Ambassy se ja tämä. Joka talon kohdalla päätin, tää on siistein! Ja ku pääsin seuraavalle, olin jo toista mieltä. Tai siis samaa mieltä tästä rakennuksesta kuin edellisestäkin. Ihan ku lapsena karkkikaupassa. Ettei osaa millään päättää! (Mä muuten söin kerran lapsena Osulassa ilmaseks irttareita, ku Maikke sano että saa niitä lapset ottaa?) No, arvaa naurattiko, ku tulin Venäjän ja Irakin suurlähetystöjen kohtaan. Hirveet tiilirötisköt! Ehkä niillä tosiaan on suurempi tarve asua pommisuojissa ku muilla. Että kun olis kuvamateriaalia, mut uskaltaisko siellä edes kuvata? Ainaki Saudi-Arabian pihasta mua katottiin sen verran vihasena, etten uskaltanu edes silmiin kattoa. Kadulla parveili poliiseja jonku verran, ja mä en oikein tiedä mitä niidenki kans tekis! Kun tulee niin rikollinen olo jos vaan kävelee ohi pää painuksis! Mutisin niille vaan dobrý den (hyvää päivää) ja yritin näyttää mahdollisimman syyttömältä! Kai onnistuin, ku ei ne mitään tuuminu, vähän suupieltä nosti. Tääl on muuten kaikki kaupunginpoliisit jalkasin liikentees. Ainoastaan valtionpoliisit kulkee autoilla. Ja tääl on kuulemma valepoliiseja kans. Ulkomaalaisen pitäis aina kantaa tarkistuksen varalta henkilöpapereita mukana, ja nää valepoliisit tän "tarkastuksen" yhteydes nappaa sun passin ja juoksee pakoon. Nerokasta.

Nyt mulla on jo rullat päässä, hampaatkin vois päiväunien jäljiltä pestä uudelleen? 

Näyttäis vähän siltä, et tää tyttö olis menossa sittenkin..

Hyvää viikonloppua kaikille!

Minä suurlähetystökadun alkupäässä joskus aiemmin..

Sparta - Liverpool

Tänään on alkuillasta alkaen pörränny helikoptereita ja poliiseja ennätysmäärä meidän kulmilla. T oli lähdössä salille ja pyys (lue: painosti) mua samalla lenkille, ku en oo tänään oikein urheillukkaa mitään, lukuunottamatta iltapäivää kävellen kaupungilla ja neljä kertaa kipuamista portaita pitkin viidenteen kerrokseen. Olin tuossa pukemassa, ku tajusin, et ei raato, tuolla pihalla on varmasti jotain päin honkia, ku siellä on tollanen mekkala sekä ilmatilassa että kaduilla.. Että en kyllä uskalla lähtee, ku mun pitää paluumatka tulla sit yksin, ku T jää treenaamaan. Vähän hirvitti. Sit tajuttiin, et tuollahan on vaan jalkapallohuligaaneja! Ja nehän ei oo kai vaarallisia. Paitsi jos ne on englantilaisia. Ja onhan ne.

Viidenkymmenen metrin päässä on Spartan kotikenttä, ja ne pelaa Liverpoolia vastaan parhaillaan! Pakkohan siellä oli käydä vähän kytiksellä. Helikopterit oli vähän pelottavia, ne lensi ihan paikallaan stadionin yllä. Mellakkapoliiseja röykkiöittäin mustat kypärät päässä, UPEITA poliisihevosia, panssaroituja ja just sellasia, et lihakset ihan jännittyneinä - jos olis tikulla pistäny kylkeen niin olis varmaan ampassu. Ilotulitus, kaikkee. Meitsi oli ihan kylmissä väreissä! Ja löysät housuissa, ku ei tienny yhtään et kannattaako siellä edes hiippailla punainen tuulipuvuntakki päällä. 

Saa turpaansa, ku on jonku mielestä väärissä väreissä!

Nyt vaan odotellaan, kumpi häviää... ja kuinka monta päivää täällä vallitsee kansallinen hätätila. Mut linnottaudun sit tänne kattohuoneistoon, juon ihanaa ihanaa paikallista maitoa (onneks oon hamstrannu) ja syön sipulikeittoa.

Siistiä!

Hymyä pyllyyn!

Onpas paljon sattunu tässä muutaman päivän hiljaiselon aikana! Tää postaus on sitten täysin omistettu Laura S:lle, se niin malttamattomana kärkkyy mun kirjotuksia. Hyvä Laura! :D 

Meillä on nyt sitten oma asunto loppuajaksi. Käytiin toissapäivänä katsomassa sitä "paremman kuuloista" asuntoa, siinä ainoo miinus oli 5km matka keskustaan, mut muuten kuulosti tosi lupaavalta. No, mä olin jo maanantaina käyny pikaseen kattomas tossa ihan kulman takana olevaa toista kaksiota, ja se oli alunalkaenkin vähän sellanen villi kortti. Sen omistaja ei antanu kyselyistä huolimatta etukäteen siitä mitään muuta tietoja ku pinta-alan (nyt tiedämme miksi), enkä olis muuten menny kattomaankaan, jos meidän alaovelta ei olis ollu sinne matkaa vaan 86m. Ja sitähän se tosiaan oli, villi kortti... Aikalailla samannäköinen, ku Lantelan kanala joskus 90-luvulla. 

No tää toinen - ensinnäkin tää asunnon omistaja on ollu ihan alusta pitäen tosi huippu. Sovittiin näyttö tollasen viikon sähköpostittelun jälkeen tiistai-iltapäivälle. Täällä on ilmeisesti tapana, että kun mennään jonkun kotiin tai tavataan joku, mukana pitäis olla pieni tuliainen. Mä löysin kaupasta Geisha Dreamy Caramel - levyn (oi miksi, miksi sinä herkkusuklaanpaholainen et ollutkaan taaksejäänyttä elämää?) ja ostin sille sellasen. Siellä mä sit tönöttelin suklaalevy kädes päätepysäkillä ihan hirveessä viimassa, kun molemmat ukot oli vähän myöhässä. Sekä T että tää asuntotyyppi. No, molemmat tuli sit ja tää mies vei meidät autolla sinne asunnolle. Mua vähän jänskätti, että mitä tuleman pitää, ku se oli meidän oikeastaan ainoa vaihtoehto tällä hetkellä. 

Kovin vähän on asuntoja tarjolla noin lyhyeks aikaa.

Noh, mentiin sinne asuntoon, ylin kerros sellaisessa uudessa siistissä kerrostalossa. Lattialla vihree huovannäköistä materiaalia oleva kokolattiamatto, vähän kupruilla. Siitä ei oikein tienny, mitä ensin ajatella. Valtavan kokoiset ikkunat, kivankokoinen keittiö, jossa pyykinpesukone, mutta ei uunia. Se mies lupas järkätä meille sinne joko uunin, jos saa jostain, tai vähintään kaks keittolevyä, sellasen irrallisen systeemin, varmaan tiedätte. Kylppäri oli tosiaan ihan uus, kylpyamme ja kaikki. En tosin ymmärrä, miten tällases maassa, missä lämminvesi ei riitä edes tiskaamiseen, on joka paikassa kylpyamme! Tää mies oli tosi kiva, ja lupas hoitaa meille internetin sinne, samoin peitot ja tyynyt. Se muuttaa meidän tavarat autolla, mikä helpottaa kans ihan mukavasti. Sen lisäks se ajelutti meitä ympäri tätä lähiötä, näytti kuntosalin ja uimahallin, metropysäkit sun muut. Laskettiin, et meni joko linja-autolla metrolle ja metrolla kaupunkiin tai sit suoraan kaupunkiin raitsikalla, se vie sellaset 25 minuuttia. Ei mikään ihan mahdoton matka.

No, eilen aamulla me sit päätettiin, et otetaan toi. Muutto on ens viikon torstaina. Tuossa on ihan hyvä puoli vielä se, et jos saadaan asunto jostain lähempää keskustaa, me saadaan lähteä tuosta milloin vaan. Mutta on ainaki nyt tukikohta tiedossa. Kivaa seutua se oli myös, isot puistot, lähellä hypermarket ja vielä lähempänä pienempi Billa, kuntosalille puiston läpi minuutissa ja kaikki palvelut muutenki näytti olevan siinä kyllä katujen varsilla. Mukavaa!

Toiseen asiaan - löysin vihdoin kampaajan. Oon tässä tän viikon aikana käyny varmasti 20 eri kampaamossa, ja oikeastaan sen perusteella, mitä niiden nettisivut on kertonu. No, nappasin netistä taas pari osoitetta ja päätin kipaista katsomassa ne. Menin niistä ensimmäiseen. Ensinäkymänä noin 35-vuotias mieskampaaja, työmiehen hymy ja pikku pömppömaha, liian lyhyt T-paita ja liian lököt farkut. Lienekkö alkkareita ollenkaan. Kysäsin sit, et puhuuko kukaan engelskaa ja puhuhan siellä. Kerroin mitä haluaisin, ja ne istutti mut tuoliin, avas mun hiukset, kampaili niitä, katteli, mietti, mittaili, vertas hiusten sävyjä sävykarttaan. Joo, lauantaille saisit ajan, ja hinta 6000 korunaa (250e). Mä varmistin, et 6000 korunaa kaikkinensa: leikkaus, hiustenpidennys, föönaus? Kyllä, about 6000. Eli puolet halvempi, ku missään muualla. Nyt alko kuulostaa siltä, että näissä hinnoissa alkaa olla jo jotain järkeä. Mähän varasin ajan saman tien. Sit raahauduin kivaan ravintolaan syömään jotain paikallista makkarakeittoa, ja lueskelin mun Prahan opaskirjaa. Siellä oli kaks suositusta paikallisista kampaamoista. Ja tää äskeinen oli toinen niistä! Eikä yhtään hullumpi kuvaus: Hienostunut mutta teeskentelemätön kampaamo, jota johtaa aiemmin julkkisten hiuksia muotoillut James. (se hymyä pyllyyn-kaveri!) Valokuvamallit käyvät täällä nauttimassa pikkutarkasta käsittelystä ja uusimpien leikkausmenetelmien ja värien tuntemuksesta. Kaikilla kampaajilla on työkokemusta New Yorkista, Lontoosta tai Amsterdamista.

Not bad!

Siemenkeksit

Hei kaikki herkuttelijat ja hiilarihiiret! Oon ainaki ite huomannu, et jos ei kato yhtään mitä suuhunsa pistää, niin helposti tulee puputettua päivän mittaan enimmäkseen hiilihydraatteja 

- niitä ihmisen pahimpia vihollisia!

Kehitin yhen suussasulavan reseptin, jos ruokaympyrässä ei oo tarpeeks (hyviä) rasvoja.. 

Tämä herkku tietysti tulee nauttia oman lempparijuuston kanssa.

n. 3,5dl erilaisia siemeniä maun mukaan

(esim. seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, 

pinjansiemenet ja rouhitut kurpitsansiemenet)

1 kananmuna

suolaa oman maun mukaan

(kannattaa maistaa "raakana")

Sekoita näistä mössö, ja tee pellille riisikakun paksuisia kakkusia. 

Helpoin on tehdä piparimuotin avulla, niin saa mahdollisimman samanlaisia.

Sit uuniin, 100-150 astetta, parikymmentä minuuttia, niin että muna on hyytynyt

ja sitonut siemenet kestäviksi kakkusiksi. Kakkusten väri ei paiston aikana muutu.
Nauti vaikka tuoreeltaan lämpimänä, niin maukasta, ku laittaa vähän voita ja p-a-l-j-o-n juustoa!

Ette usko, kuinka hyviä...

Be my Valentine

Ystävänpäivä. Kiersin koko päivän kaupungilla ettimässä T:lle ystävänpäivälahjaksi uusia kintaita, kun se pöhkö jätti ne jonnekkin eilisellä ostosreissulla. No, hanskat jäi löytymättä, varmaan menneen talven lumia joka kaupassa. Muutama kiva huivi löytyi, itselle tosin, ja tosi kiva neule. Harmaana. Olis ollu valkoinen ja mustakin, mut ei ollu enää kokoja. Sit muistu mieleen, kuinka ihmettelin ku Väksyn tytöt tilas aina Ellokselta tai Josefssonilta talvisin niitä paksuja poolokaulusneuleita (tais olla ainakin vihreä ja violetti, ja niitä aina lainailtiin) ja mä joskus jeesustelin, et onpa tylsää ostaa sama vaate eri värisinä. 

Joten ehkä parempi näin, terkut vaan tytöille!

Oon vähän ajatellu leikkauttaa hiukset täällä. Ja muutenki taas löytää vähän uutta tyyliä. Jotenki ollu se oma juttu kadoksissa, kun on ostellu vaan sellasia vaatteita arkikäyttöön, mitä on voinu pitää sit töissäkin. Ja siellä taas en oo halunnu pitää mitään omannäkösiä vaatteita. Jotenkin en oo halunnu antaa sille hommalle sitä ominta iiristä. Ja sit se on jääny vahingossa jonnekkin. 

No, anyways, kiertelin kampaamoita, ja mulla on ajatuksena sellanen epäsymmetrinen juttu, mikä on toiselta puolelta aika paljonkin lyhempi kuin toiselta. Sinne pidemmälle puolelle joutuis vähän laittaan lisähiusta, ku oma pituus ei riitä. Täällä on tosi vaikee löytää englantia puhuvia ihmisiä. Onneks melkein joka kampaamossa oli joku, joka ymmärsi mitä tarkotin. Hinnat vaan oli niin törkeitä, et Suomessaki saan halvemmalla. Kävin sit yhdessä paikassa, missä oli yks englantia puhuva kampaaja. Se katto mulla mukana ollutta kuvaa ja sano, et meillä on yks kampaaja, joka olis paras just tähän juttuun. Tää kampaaja tuli siihen, katto mun tukkaa, ja sano tsekiks tälle "tulkille" jotain. Tää tulkki vähän anteekspyytelevästi, et kiva malli joo, mut tää meidän kampaaja ei halua leikata sitä. Että sulla on niin kauniit ja terveet hiukset, että sä vaan tuut surulliseksi. Vähän nauratti. Että on siinäkin sitten syyt kieltäytyä. No, ei sitten kampaajaa sillä reissulla! Täytynee jatkaa etsintöjä. Ihan samahan se olis odottaa ja miettiä vielä, leikata vaikka Suomessa, mut jotenki haluais liittää sen tukkatyylin tähän aikaan täällä. Että tulipahan tehtyä. Vaikka sitten itkettäiskin...

Huh. Pitääpä äkkiä kirjottaa, että tulee teksti tän päivän puolelle. Ku huomenna ei oo enää ystävänpäivä, ja sit pitäis kai vaihtaa otsikkokin? Me käytiin just T:n kans yli tunnin lenkillä. En oo käyny pimeässä siellä jättipuistossa (T ei oo käyny siellä valoisallakaan) ja se hurmaantu niistä valoista. Tai siellä laaksossahan niitä valoja ei oikeastaan oo, mut vastapäisellä kukkulalla sitäkin enemmän. Hurjat maisemat. Käytiin eläintarhan kupeessa, oli aika hurja tunne juosta niin kovaa ku kintuista lähti sellasta kapeaa siltaa pitkin, kun Vltava kuohu alla. Siinä kävi monenlaisia ajatuksia mielessä. Ku jalat vaan vei ja lento oli kevyttä.

Nyt alkaa olla jo yö. Täytynee ehkä käydä pikaiseen lämpimässä suihkussa (mikäli täällä saa lämpimää vettä, ei oo ollu ihan itsestäänselvyys - niinkuin ei lämmityskään) ja sitten pehkuihin.
T lupas mulle ystävänpäivälahjaksi ison annoksen italialaista jäätelöä..... Ehkä niistä sitten unissa ensimakua? Kauniita unia, ihmiset.

Ystävänpäiväkukkia!

Iiriksiä, tietenkin.

Hevosia, vihdoinkin!

Takana vähän levottomasti nukuttu yö. T oli eilen ensimmäissä vaihto-oppilasjuhlissa, ja mä sain ottaa miljoonakaupungin yön yksin vastaan ensimmäistä kertaa. Eihän se uni tullut. T tuli joskus aamun tunneilla, ja mä yritin siinä vielä saada nukuttua. Oli jo niin kirkasta, että valo meni luomien läpi silmiin. Korvattu tosin on yöunet tuhdilla annoksella päiväunta. 

Lähdin siinä yhden maissa aamupäivästä lenkille, ja ilma oli vähän kolea. Mulla oli nahkahanskat kädessä, mut silti oli kädet kohmeessa kun tulin takaisin. Avainta oli vaikea saada lukkoon. Oikasin sen aiemmin mainitun jättipuiston läpi ja Vltavan yli kävelysiltaa pitkin eläintarhaa kohti. Kuuntelin musiikkia. Chisua ja Marzi Nymania. Ja mua nauratti, kun tuli Chisun kappale "Mun koti ei oo täällä", ku tajusin, että onhan se. Oon tuntenu itseni äärimmäisen onnelliseksi ja onnekkaaksi, kun mulla on ollu mahdollisuus tulla tänne. Että me valittiin tää kaupunki, joka on niin äärettömän ihana! Että mä saan olla täällä reissussa, nauttia kaikesta ja nähdä kuinka kevät kasvaa päivä päivältä. Enää ei ollu puistonkaan lammet jäässä. Viimeksi oli vielä. Mutta tänään täynnä sorsia.
Näin niitä hevosiakin, vihdoin! Ja uskokaa tai älkää - kaks islanninhevosta! Toinen oli Telexin näköinen, toinen niinkuin Jones, laikukas. Ihania pullukoita. Kauempana oli iso ratsastuskoulukin, hallit, kentät ja laitumet. Vois käydä kysäsemässä, miten siellä pääsis ratsaille... 

Kirahveja en tällä reissulla nähnyt, pitää kyllä kevään aikana käydä siellä katsomassa. Täällä eläintarhassa asuu myös merileijona, jonka iskä oli karannu eläintarhasta Prahan suurten tulvien aikana 2002. Se oli uinu Vltavaa ja edelleen Elbeä pitkin 120 kilometriä Saksaan saakka. Merileijona kuoli kuitenkin rasitukseen, mut kaikki oli yllättyneitä, kun sen morsian oli synnyttäny 10 kuukauden kuluttua pienen naaraskuutin. Ihana tarina!

Tänään oli paljon ihmisiä liikkeellä, vaikka ilma ei ollutkaan mitä lämpimin. Törmäsin matkalla venäläiseen nuoreen mieheen, joka kyseli multa vähän suunnistusohjeita. Se oli matkassa niinkuin minäkin - kartattomana. Kun se kuuli että oon Suomesta, se totes että sen äiti oli sitä aina kieltäny menemästä Suomeen. Siellä on kuulemma niin kylmä. Hah! Mene sinä Siperiaan.

Huomenta!

Ulkona sataa ja on tosi harmaata. Takana surkeasti nukuttu yö. Mua kyllä väsytti illalla, mutta T oli levoton ja se kai tarttu sit muhunkin. Me tultiin salilta joskus kymmenen aikaan illalla, jäi varmaan virta päälle. Mä heräsin kaks kertaa yöllä vessaan (vaikken normaalisti edes yhtä kertaa) ja T kerran.
Se ilmoitti mulle englanniksi menevänsä veskiin. Tainnu jäädä vähän kielikylpy päälle!

Eilen oli tosi kiva päivä. Lähdin aamupäivästä kävelylenkille kameran kanssa. En yleensä ikinä kuskaa kameraa missään, mut tän blogin takia oikeestaan yritän jaksaa napsia kuvia mitä eriskummallisemmista paikoista. Oon aina ajatellu kameran kanssa kulkevista ihmisistä, että niillä jää kaikki paras näkemättä ku ne kattoo vaan linssin läpi maailmaa. Mut tajusin, et nyt ku "pitää" löytää jotain kuvitusta tänne, seurasin ympäristöä paljon tarkemmin kuin aikasemmin. Minkä tahansa puun takana voi olla joku kiva juttu, mikä pitää ikuistaa!

Täällä on esimerkiksi jonku verran graffiteja.
On tosi sääli, ku niillä on pilattu tosi kauniita, vanhoja ja koristeellisia talojakin.

  

Mut kaikkee hauskaakin nuo ihmiset keksii! Tällaisen kapakan oven löysin viereisestä lähiöstä.

Musta on hauskaa noiden lenkkien avulla tutustua vähän ympäristöön. Laitan lenkkarit jalkaan ja lähen vaan haahuileen tuonne jonnekkin. Kävelen sinne tänne ilman karttaa. Aina löytyy kuitenki kotio, tai johonki ainakin. Raitiovaunulinjojen avulla pystyy vähän paikallistaan missä on. Ja niitä pitkin on hyvä seurata takaisinkin.

Meille on tarjottu yhtä asuntoa tästä aika läheltä. Käydään varmaan viikonlopun aikana katsomassa, miltä siellä näyttää. Toinen asunto on ehkä vähän houkuttevampi, mut huomattavasti kauempana. Sieltä kävelee keskustaan varmaan 45 minuuttia, tosin raitsikat ja metrot kulkee läheltä. Me jätettiin tsekkiläiselle sivustolle asunnonhakuilmoitus, ja saatiin vastaus tältä mieheltä. Sillä on just remontoitu asunto, jossa ei oo veskiä ja kylppäriäkään käytetty kertaakaan! Saas nähdä, mitä sieltä löytyy. Tiistai-iltana mennään kattomaan. Ainakin siinä on sali ja uimahalli lähellä!

Ilma tuolla ulkona ei juurikaan houkuttele neljän seinän sisältä pois...
Täytyy varmaan napata kirja kainaloon ja hypätä takaisin peiton alle.
Aamupalaksi maustamatonta jogurttia, kiiviä ja tuoreita mansikoita.
Nauttikaa päivästänne, systerit ja polliisit!

Suklaata!

Mun vatta hinkuu suklaata!

Kallista lystiä

Taas yks päivä pikkuhiljaa taittuu iltaa kohden. Oon yksin kotosalla, T tulee koulusta aikaisintaan tunnin päästä. Sillä on tosi pitkiä päiviä koulussa. Aamusta menee ja illalla tulee - hyppytunteja tietysti välissä. Mut koko päivä sillä samalla reissulla. Vähän niinku mulla ennen töissä.

Olin tänään kaupungilla varmaan kolmisen tuntia. Vaikka täällä on tosi hyvät raitsikkayhteydet joka paikkaan, kävelin mennen tullen. Oon ajatellu ottaa urheilun kannalta ainakin vielä, kun tässä asunnossa ollaan. Jos saadaan yhtä läheltä keskustaa uus kämppä, kävelymatka ei oo yhtään hullumpi. Oon tottunu tuohon kävelemiseen, ku ruukasin kävellä töihin viimeset kolme kuukautta. Hyötyliikunta on jees! Eipähän tuu niin pakottavaa tarvetta lähteä erikseen iltalenkille.

En muuten löytäny kenkiä. Niiden lisäks kolusin noita keskustassa olevia kuntosaleja. Pitäis löytää joku kiva paikka, mihin vois mennä monta kertaa viikossa puuhaileen jotain, jumppaan ja uimaan. Ihan kivoja sieltä löyty - mut 480e/3kk on aika suolainen hinta minusta :) Ehkä jotain edullisempaa kuitenkin. Yks kiva paikka oli YMCA-niminen (hah, mikä nimi!) isompi sporttikeskus, ja siel pysy hinnatki ihan kohtuudessa.. Pitää varmaan huomenna käydä kokeilemassa. Saatiin sinne luksus-salille tosin tutustumisliput, arvo 45euroa! Kallista rasvanpolttoa. Ehkä käytetään ne liput tällä viikolla, ton hintasta lystiä että pitäis jo yhen kerran jälkeen tippua housut jalasta.

Metälle

Tänään taitaa olla luvassa täydellisten kenkien metsästys! Pitkäaikaisena unelmana olis ostaa jotku himokorkeat nilkkurit, ehkä kiilakorolla niin pystyis niitä täälläkin käyttämään.. Leopardikuosi houkuttelis, mut se taitaa olla jo niin nähty. Ei tosin mun päällä, mut yleensä. Eläinkuosihimooni tosin ostin Frankfurtista näppärän leopardihuivin, joka on kiva kietasta rusetille päähän. Ehkä tästä tuleekin muotiblogi? Hah. Noita punasia nilkkureita himoitsin beigen värisinä jo aikapäiviä sitten - näyttää olevan jo loppuunmyydyt, mut..... nopeesti ne oliskin ollu jotain muuta ku beiget.

Tavallinen päivä

Tällasia ne päivät taitaa olla mulla tästä eteenpäin. Nukuin aamulla myöhään, hain aamupalaa sänkyyn. Maustamatonta jogurttia hedelmien kanssa. Hyvää oli, niinku kaikkina muinakin aamuina. Lueskelin sängyssä tunnin verran ennalta-arvattavaa romanttista pokkaria ihan vaan sulatellakseni just syötyä aamuherkkua. Aurinko alko pikkuhiljaa paistamaan, vaikka aamu oli ollut pilvinen. Vaihdoin pitkästä aikaa juoksutrikoot jalkaan ja lähdin läheiseen jättimäiseen puistoon vähän maistelemaan, miltä se juoksu kuukausien tauon jälkeen maistuu.
Maistuhan se, aluks vähän puulta, mut sit ku maltto vähän niin ei enää pistänykkää.

Täällä on ollu hauska huomata, et ihmisillä on joka paikassa koirat irti. Jopa ihan keskikaupungillakin. Ne on niin koulutettuja, kait. Puistokin oli ihan täynnä niitä. Tää puisto on sellanen varmaan kilsan pitkä ja leveä. Siellä risteilee niitä polkuja sinne tänne. Bongasin sieltä paljon kavionjälkiä ja hevosenpaskaa, joten varmasti siellä näkee myös hevosia. Siistiä!

T tuli kotiin viiden jälkeen. Käytiin kaupassa ja syötiin vähän välipalaa, mä uskaltauduin ostamaan tosi rumannäkösen makkaran. Se oli hyvää. Hirmu rasvasta vaan. Söin puolet.

T on ihan tykänny olla koulussa. Eilen sillä oli vähän pöhkömpi päivä.
Kaikkea voi sattua - se sai 700 korunan (n.30e) sakot pummilla matkustamisesta metrolla, vaikka se ei edes pummannu eikä ollu koko metrossa! 

Mut niinku meidän opaskirjossa sanotaan, täällä ei auta lipuntarkastajille selitellä..

Me ollaan tuossa hetki köllötelty. Mä en jaksanu enää salille, ku juoksulenkki (saati sitten viidenteen kerrokseen ravaaminen monta kertaa päivässä) väsytti jo lihakset. Syön tässä eilen tekemää tomaattikeittoa iltapalaksi, raejuustolla tietty. Täältä saa rahkaakin kaupasta.
Eli hyvin pullat uunissa!

Praha - ensimmäisestä aamusta kuudenteen

Kuusi aamua. Täällä jo kuusi aamua! Tj-nivaska on vielä onneks sen verran suuri, ettei tartte vielä päiviä muuten laskea. Ollaan aika paljon täällä kierrelty, joissakin kaupoissa käyty (lähinnä ruokakaupoissa, tosin..) ja sit lenkkimielessä kierretty noita nähtävyyksiä. Prahan linnalla käytiin eilen, ja en oo koskaan nähny mitään hienompaa! Tai ainakaan noin hienoa rakennusta. Täällä muutenkin tää kaupunkikuva on jotenkin uskomaton. Luulin, että täällä olis linna siellä toinen täällä -  mitä vielä, tää koko kaupunki on pelkkää linnaa. Taloja ihanissa väreissä, vihreitä, vaaleanpunaisia... Me itse taidetaan asua vaaleankeltaisessa.

Tää asunto, missä me nyt saadaan olla vielä kaks viikkoa (ehkä kolmekin), on ihana kattohuoneisto, josta näkee talojen yli. Kellon voi katsoa läheisestä kellotornista, se näkyy just sopivasti ikkunasta. Tästä on keskustaan kävellen noin vartti, ja tänään tein sen virheen että pukeuduin liikaa. Kai tuolla oli jo 15 astetta lämmintä. Ei oikein talvitakkia taida enää tarvita, vaikka tullessa satoikin lunta. Sellanen huhtikuinen ilma.

Täytyy lisäillä näitä kuvia tänne enemmänkiin, niin saatte vähän tsekkiläistä silmänruokaa. Enkä nyt tarkoita sitä paikallista takatukka-jukkaa, joka oli suoraan ku jostain 90-luvun jääkiekkojoukkueesta. Törmättiin siihen kuntosalilla. Onneks sillä ei ollu pyöräilyshortseja, niinkuin monilla muilla.

Frankfurt

Meillä reissun eka pysäkki oli Frankfurtissa. Oltiin siellä syrjäkylän Hahn-kentällä joskus iltapäivästä, ja se aurinko oli uskomaton.... kevät! Mentiin siitä sit bussilla varsinaiseen Frankfurtin kaupunkiin jotain parin tunnin matka, ja sit päädyttiin vaan keskelle jotain toria siellä. Eikait se auttanu ku mennä kysymään, että mistä niitä busseja sinne Prahaan lähtis ja millon. Seuraavalle illalle saatiin yöbussi, eli yks vuorokausi piti pärjätä jollakin ja jotenkin. Arvatkaa, ku siellä oli jotku messut just meneillään, niin mistään ei meinannu saada yöpaikkaa ja nekin keillä jotain oli tarjota, oli lähellä siivouskomero-osastoa ja ylihintaan. No, mentiin sit jonku intialaismiehen paskaseen hotelliin, hikinen kokolattiamatto ja kaks rupusta sänkyä kellastuneiden lakanoiden kera - ja maksettiin siitä yöstä 70 euroa! Noh, olipahan katto pään päällä. Meidän ainoa päivä Saksanmaalla vietettiin lähinnä kahviloissa - vaellettiin kuppilasta toiseen, juotiin teetä ja valkosuklaakaakaota.

Yöbussi Prahaan lähti (piti lähteä) 22.45, ja mulla oli jo sitä odotellessa (tottakai varmuudella mun tahdosta oltiin pysäkillä jo puolta tuntia aiemmin) kauhee pissahätä. Kun bussi vihdoin tuli reilut puoli tuntia myöhässä, mä vaan vilautin lippua ja syöksyin suoraan veskiin. Joku kiinalaisnainen sinne jäi jankkaamaan syytä myöhästymiseen, mut mä olin onnellinen ettei tarttenu kuitenkaan housuun päästää.

Prahan arki alkakoot!

Huh!

Oon tosi monesti miettiny, kenellä ikipäivänä on aikaa pitää omaa blogia
- saati niin kiinnostava elämä, että sitä jaksaa joku seurata.
Ajattelin kokeilla ainakin tuota ensimmäistä...Nyt on ainakin aikaa.

Meidän matka alkoi tasan viikko sitten Pirkkalan lentoasemalta - tai jos vielä kauemmas mennään, omasta tutusta kodista, jossa oli hela hoito pakattu. Osa matkalle, osa säilöön.

Meidän kahdenhengen suurperheen reissu alko vähän vähemmän mukavasti.... Meillä on vähän eri näkemykset tuosta lähtemisestä. Mä olin jo takki päällä eteisessä, kun T vielä ajeli jalkakarvoja. Kyllähän sellasesta pinna kiristyy, kun on muutenki kiire. Hilpastiin bussille, ja mulla oli just sen verta hiluja, et raahauduin 14 kiloa painavan rinkan kans ainoolle vapaalle paikalle bussin takaosaan. Sieltä ihmettelin, mitä ihmettä se T jäi sinne bussin kassalle muhimaan. Eihän sillä ollu hiluja tarpeeks, ja kuski ei suostunu ottaa 50 euron seteliä vastaan. T menetti siinä vaihees hermonsa ja päätti, et se vaikka kävelee keskustaan. Mä jäin sit bussiin töröttään, ku se loikkas ulos. Ajattelin, et eiköhän tuo jollaki kerkee. Mä jouduin käydä stokkalla vaihtamassa vielä korunat, ja siel oli sirukortinlukija jotenki sökönä, ja mä jouduin (edelleen se 14 kilon rinkka selässä) ravata lähimmälle otolle ja nostaa ihan törkeesti käteistä. No, raahauduin siitä vielä lentokenttäbussille ja siellähän se ukko törötti. Mua vaan nauratti. Kyllä sitäkin.

T: Moi, mä oon T, ja oon lähös Prahaan vaihto-oppilaaks. Kuka sä oot?

Mä: Moi, mä oon sun akkas, ja mä tuun sinne huolehtiin susta!