Huh!
Oon tosi monesti miettiny, kenellä ikipäivänä on aikaa pitää omaa blogia
- saati niin kiinnostava elämä, että sitä jaksaa joku seurata.
Ajattelin kokeilla ainakin tuota ensimmäistä...Nyt on ainakin aikaa.
- saati niin kiinnostava elämä, että sitä jaksaa joku seurata.
Ajattelin kokeilla ainakin tuota ensimmäistä...Nyt on ainakin aikaa.
Meidän matka alkoi tasan viikko sitten Pirkkalan lentoasemalta - tai jos vielä kauemmas mennään, omasta tutusta kodista, jossa oli hela hoito pakattu. Osa matkalle, osa säilöön.
Meidän kahdenhengen suurperheen reissu alko vähän vähemmän mukavasti.... Meillä on vähän eri näkemykset tuosta lähtemisestä. Mä olin jo takki päällä eteisessä, kun T vielä ajeli jalkakarvoja. Kyllähän sellasesta pinna kiristyy, kun on muutenki kiire. Hilpastiin bussille, ja mulla oli just sen verta hiluja, et raahauduin 14 kiloa painavan rinkan kans ainoolle vapaalle paikalle bussin takaosaan. Sieltä ihmettelin, mitä ihmettä se T jäi sinne bussin kassalle muhimaan. Eihän sillä ollu hiluja tarpeeks, ja kuski ei suostunu ottaa 50 euron seteliä vastaan. T menetti siinä vaihees hermonsa ja päätti, et se vaikka kävelee keskustaan. Mä jäin sit bussiin töröttään, ku se loikkas ulos. Ajattelin, et eiköhän tuo jollaki kerkee. Mä jouduin käydä stokkalla vaihtamassa vielä korunat, ja siel oli sirukortinlukija jotenki sökönä, ja mä jouduin (edelleen se 14 kilon rinkka selässä) ravata lähimmälle otolle ja nostaa ihan törkeesti käteistä. No, raahauduin siitä vielä lentokenttäbussille ja siellähän se ukko törötti. Mua vaan nauratti. Kyllä sitäkin.
T: Moi, mä oon T, ja oon lähös Prahaan vaihto-oppilaaks. Kuka sä oot?
Mä: Moi, mä oon sun akkas, ja mä tuun sinne huolehtiin susta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti