Uuden blogin aika!

On tullut uuden blogin aika.... Se kertoo arjesta matkan jälkeen. Omasta ajasta, ikävästä, urheilusta ja rentoutumisesta. Puuhailuista, joihin aion löytää vihdoin aikaa. 

Uuden Napapiirit -blogini löydät täältä. 

Tervetuloa tutustumaan!

Iiris

Suomi

Kotona ollaan. Ja hullultahan se tuntuu, melkein kuin toisen ihmisen elämältä. Viimeiset päivät Prahassa oli ikimuistoisia, iso ikävä jää kaupunkia ja etenkin ukkoa, joka niitä katuja jäi sinne vielä talsimaan.... Meille on tiedossa kahden kuukauden erossa olo, mikä tuntuu tosi epätodelliselta kolmen vuoden symbioosin jälkeen. Opettelua molemmille, ehkä tähän silti tottuu! Ja jälleennäkeminen, uskon että maailman onnellisin päivä tuo kesäkuun viimeinen, kun reissulainen palaa akkansa luo kotio.

Kaikkein viimeisin päivä oli aikamoinen. Lähdettiin aamusella liikenteeseen ja T oli järjestäny meille paikallisessa Spassa hieronnat, maattiin viereisillä pedeillä aromakynttilöiden tuoksussa ja poistuttiin rentoutuneina sekä öljyisinä takaisin Prahan kaduille kokemaan lisää asioita. Ne kuvaukset oli tosi hauska kokemus, Prahan keskusaukiolla filmiryhmä kuvas oikeastaan pelkästään meitä suutelemassa katukivetyksellä. Se herätti huomiota, ja me päädyttiin aika monelle filminauhalle ja videopätkille! Meitä nauratti - kaikki luuli, että me oltiin niitä tähtiä, ja ihmisiä keräänty tosi paljon katsomaan ku meitä kuvattiin! Saivat siinä arvailla, mitä julkkiksia me oltiin, tai mitä tosi-tv:n tähtiä...

Lähtöpäivän tunnelmat oli vähän ikäviä ja kyyneliä täynnä tietysti. Itse matka meni mukavasti, kaks lentoa, neljä bussimatkaa ja yks metroajelu oli yhtä päivää kohden ihan riittävä satsi istumista... Arkielämä täällä Suomessa saa hetken etsiä suuntaansa. Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan!

Reissu on takana, upea kokemus iloinensa, suruinensa - en voi kun kiittää tuota upeaa miestä, joka antoi mun tulla mukaansa seikkailuun. Me koettiin yhdessä niin paljon hienoja ja outoja asioita, että ihmettelemistä riittää vielä pitkäksi aikaa. Tän blogin kirjottaminen on ollu reissussa se mun oma juttu, ja uskomattomat lähes 1700 lukukertaa teiltä yhteensä, mieletön määrä! Sydämellinen, iso Kiitos kaikille matkassa mukana olleille, nyt saattekin kärsiä mun jutuista ihan livenä...

PS. Mulla on tekeillä uusi blogi, seurailkaahan jatkossa vielä täältäkin linkkiä sinne...

Tj 2

Aamuja on enää kaksi. Yksi aamu Prahalle ja yksi kotiinpaluuseen. Koko viime viikko on ollu järjettömän helteinen, siinä syy miks ei oo juurikaan koneella istuttu ja jutut on jääny kirjoittamatta.. Asteita on ollu parhaimmillaan vajaa 30, ja pihalla on tarennut ilta kuuteen saakka topilla ja lyhyillä sortseilla. Ainakin rusketusta on sen verran tarttunu pintaan, että kehtaa kotia tulla pitkän loman jälkeen!

Pojat tuntu viihtyvän kauniissa kaupungissamme. Ja päivät meni senkin takia nopeaa, että oli monenmoista tekemistä. Kaiken maailman tapauksia on taas ollut! T tilas oluen Prahan hienostuneimmaksi kutsutussa kapakassa, jonka terassi oli keskusaukion yläpuolella varmaan kymmenennessä kerroksessa. Tarjoilija tuli rahastamaan pöydästä, ja T kaiveli lompakkoa - jos maksais kolikoilla, kun niitä kerran on vetskaritasku pullollaan. Siinä hetken laskeskelua katottuaan tää tarjoilija hermostu, nappas T:n kourasta muutaman kolikon ja heitti ne parvekkeelta alas sanomatta sanaakaan. Me jäätiin vähän hölmistyneinä siihen naureskelemaan, että olipa taas palvelua kerrakseen. Muille pojille tarjoilija toi vaihtorahat takas pöytään - ja Ilelle antaessaan rahaa takas huikkas, et otin ton kaveriskin kaljan sun rahasta. Ihan niinku se olis ollu jotenki okei. Meitä suututti tosi paljon tollanen kukkoilu. No, sekuntti tän jälkeen se tuli ja peitteli mut viltillä. Mulla sentään oli jakku päällä, ja naapuripöydissä kymmenisen tyttöä, jotka paleli narutopit päällä. 

Niin kummallista!

Ja seuraavana päivänä mulla meinas kilahtaa, ku olin (taas) ostamassa lippuja Cesky Krumloviin, ku viikko sitten jäi reissu tekemättä T:n selkävaivojen takia. Mä ojensin sille myyjälle ne viime viikon bussiin ostetut liput ja koitin kepillä jäätä - kysäsin huvikseen, että voinko matkustaa samoilla lipuilla, ku näitä ei oo käytetty. Se nappas ne liput siitä tiskiltä, ryttäs ne palloksi ja heitti mun eteen tiskille (olis varmaan heittäny mua, jos siinä ei olis ollu lasia edessä...) ja äyskäs, et 

"This is just a piece of paper now". Selväksi tuli :D

Tän kaiken jälkeen on ihana päästä Suomeen kunnon palvelun ääreen.... Palaa niin käpy noihin paikallisiin "asiakaspalvelijoihin".

No, lippuja ei saatu jo ihan siitä syystä, että kaikki bussit oli täynnä. Eli ei ollu meidän tarkotettu pääsevän niihin maisemiin! Mut ei masennuttu, vaan päätettiin tehdä jotain ihanaa yhdessä helteisessä Prahassa. Lauantaina nukuttiin pitkään ja lähdettiin kohti kaupunkia. Mentiin Vltava-joessa sijaitsevaan saareen ja vuokrattiin polkuvene tunniksi. Eväät oltiin haettu jo paikallisesta Paneriasta, jossa myydään salaatteja, erilaisia täytettyjä patonkeja ja leivoksia. T:lle kanasalaatti ja suklaajuustokakku, mulle tonnikalapatonki ja ihana marjapiirakka... Kelluttiin auringonpaisteessa keskellä jokea ja herkuteltiin.

Veneilyn jälkeen käveltiin toiselle puolelle jokea Cine Atlakseen, ja ostettiin liput Gold Class -elokuvanäytökseen. Tää oli niin hauska juttu! Me noustiin elokuvateatterin yläkertaan, jonne pääsi ainoastaan näillä lipuilla. Siellä oli ravintola, ja me saatiin tilata ruokaa ja juomaa elokuvan ajaksi. Tilattiin elokuvan ensimmäiselle puolikkaalle nachoja salsalla ja lämpimällä juustokastikkeella, ja toiselle puolikkaalle suklaajätskiannokset.... Siellä salissa oli 12 paikkaa, aina pareittain. Ja ne tuolit oli sellasia kunnon muhkeita sohvia ja ne sai makuuasentoon! Jokainen pari saatettiin saliin (meitä oli neljä paria) ja ne tarjoili sit meille sinne tilaamat ruuat toivottuun aikaan. Vähän luksusta.... Rupes ihan naurattaan, ku tuntu niin ylelliseltä. Me vaan löhötään ja katotaan elokuvaa, ja muut tarjoilee meille hienosti ruokaa. Ja mikä hauskinta, täällä elokuvissakäynti on niin halpaa, että yks lippu tohon hienouteen makso 13 euroa! Ku suomessa sillä saa normi sillipurkkipaikan tavallisessa isossa salissa. Ruoat makso tietty päälle, mut ei sekään kallista ollut.

Ku päästiin elokuvista, soitettiin Helenalle ja kysyttiin kerkeiskö se kahville. Mentiin sen kanssa Cafe-Cafe -nimiseen kahvilaan, tilattiin toastit ja jaettiin iso kakkupala! Lopun viimein meitä olikin siinä viisi, kun Helenan kautta ollaan tutustuttu tosi ihanaan pariskuntaan, suomalaiseen Tuomakseen ja kiinalaiseen Miaan. Mulla alko päätä särkemään jossaki välissä tosi pahasti (auringonpistos, ehkä?), mut parilla buranalla seki lähti puolessa tunnissa. Niin kiva päivä! Ja niin kivoja ihmisiä.

Sunnuntaina me päätettiin lähteä paikalliseen maauimalaan. Oon lukenu siitä jo ennen reissua, ja ajateltiin et sinne pitää mennä ennenku säät huononee. Maanantaille luvattiin jo sadetta. Olihan se aikamoinen bunkkeri, mut uitiin vähän ja otettiin aurinkoa PALJON. Hyvä, et tuli kuitenki käytyä. Ja tulipa mukaan raahatut uikkaritki kerran kastettua...

Uinnin jälkeen oli aikamoinen nälkä! Mentiin yhteen ravintola-laivaan ja syötiin hyvin Vltavan rannalla. Ruuan jälkeen otettiin bussi ja lähdettiin Prahan Outlet Centeriin ostoksille. Sekin oli niitä "pitää käydä" -listalla olleita. T löysi Tommy Hilfigerin vaaleankeltaisen pikeepaidan (aina parempi ku Lacoste!) ihan hyvällä alennuksella ja mä Benettonin liikkeestä kivan paidan pilkkahintaan. Vähän hoppu meille tuli, ku sen ison keskuksen kiertämiseen ei ollu aikaa ku reilu puolitoista tuntia! Mut ehittiin ku oltiin nopeita ja valikoivia...

Tänään herättiinki sateen ropinaan. Praha itkee mun lähtöä, sanoo T. Ollaan käyty salilla, ja nyt aletaan paistamaan LÄTTYJÄ! Väliin suklaalevitettä, vaniljajäätelöä ja vadelmia. Herkkua! Huomenna onkin mun viimeinen päivä, en tiedä mitä T on meille keksinyt. Jotain, kuulemma. Mut yks kiva juttu huomiselle on jo tiedossa..... T:n luokkakaverit kuvaa elokuvaa 35-milliselle filmille (mikä on ISO juttu!) ja me päästään yhteen kohtaukseen näyttelemään Vaclavin aukiolle omia  itsejämme. Eli  leffaan tarvittiin yks "Cute couple kissing". Sen pitäis olla nopee purkitus, ja me saadaan siitä ikuinen muisto! Mahtavaa!

Tää taitaakin olla toisiks viimeinen blogikirjoitus? Kotiinpaluun jälkeen aion kirjoittaa vielä yhden. Sen jälkeen ehkä aloitan uuden blogin, elämästä yleensä. Ja onpahan reissun päälle jääneelle ukkokullalle luettavaa...

PS. Aivan ihania kuvia kuluneilta päiviltä on kamerat täynnä, mut tää lataamisen hitaus on mulle sietämätöntä. Tuossa jotain maistiaisia silti! :) Pian nähdään!

Kesä!

Nyt täällä tosiaan alkoi kesä! Lämpöä ja aurinkoa riittää. Päiviä ei. Tasan viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa tai odottelen vaihtolentoa Kööpenhaminassa. En tiedä onko aika menny tosi nopeaa vai ei - tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun lähdettiin pellervonkadulta. Silti kolme kuukautta niin lyhyt aika! 

Meillä on täällä Prahassa vieraita, T:n kaks kaveria kotikonnuilta. Haettiin ne maanantaina puoliltapäivin lentokentältä. Ihan hyvä oli käydä siellä kurkkaamassa, miltä näyttää. Kun oma lähtö lähenee, tietää, miten sinne pääsee, missä  ajassa ja mistä löytyy tarvittava terminaali. Kun mehän tultiin tänne alunperin bussilla Frankfurtista, niin jäi näkemättä koko kenttä.

Poikien kans vietettiin pitkä maanantai-päivä auringossa. Käveltiin pitkin kaupunkia ja katseltiin paikkoja. Pojat sai ilmaset makkarat torilla, kun jollakin torikauppiaalla oli kiire kotiin ja sopivasti kolme makkaraa myymättä! Melkein paras tapaa sukeltaa tsekkiläiseen kulttuuriin on syödä kunnon A-luokan ihramakkara torilla panimo-oluen kera. Tais maistua! Mä en välitä oikein kummastakaan. Iltakin venyi pitkäksi - oltiin kotona vasta puoli kuuden aikaan aamulla. Mut hauskaa oli, meitä oli yhteensä parisenkymmentä ihmistä, myös T:n luokkakavereita ja niiden kavereita kotimaistaan. Kansainvälistä meininkiä. Käytiin koko porukalla pizzeriassa. Taas huomas, et kuinka täällä ei osata tota asiakaspalvelua. Ikkunassa luki isolla että ryhmät tervetulleita, mutta isoin pöytä oli kuudelle. Kysyttiin tarjoilijalta, että voidaanko noita pöytiä yhdistää, että me kakskyt henkeä siihen kaikki mahduttais. Siellä vaan nyrpisteltiin nokkaa: "en tiedä onko se mahdollista". Mitä suomessa oltais tehty? Tartuttu tuumasta toimeen samantien, oltu ilosia et tämmösellä satsilla tullaan syömään, hyvä myynti illalle jne. Viis tarjoilijaa vaan nojailee seiniin ja näyttää pelkästään tympääntyneiltä, että pääsee keittiöhommiin. No riskit pojat sit sano, et eiköhän siirretä ja niin saatiin isompi pöytä. Ei siihen tosin silti kaikki mahtuneet. Tää sama pöytien siirto jouduttiin tehdä yhdessä toisessa ravintolassa myös, ku T:n vanhemmat ja sisko oli käymässä. Ravintolassa ei ollu ku neljän hengen pöytiä (nekin ahtaasti sijoitettu, ettei saatu viidettä tuolia pöydän päähän), niin me urakoitiin hetki ja pistettiin yhen nurkan sisustus uusiksi. Kukaan henkilökunnasta ei tehny elettäkään auttaakseen -  me viiden hengen porukka oltiin jo siinä tovi pyöritty ympäri ravintolaa ja mietitty, miten me mahduttais istumaan "yhden ylimääräisen" kans. Tympii tollanen.

Mä syötän Ilelle loput sipsit! Käsintehtyjä torilta, nammmm..

Pojat + makkarat

Tiistaina opastin pojat eläintarhaan ja jäin itse kaupungille vähän ostelemaan kesävaatteita. T tuli kaupunkiin myöhemmin, ja me vietettiin kahden kesken herkkupiknik saaressa keskellä Vltavaa. Aurinko paisto ja poskia kuumotti. Lämmintä oli ku Suomen kesässä. Mä lähdin kuuden maissa kotiin päikkäreille, T tapas eläintarhasta palanneet pojat ja jäi viettämään iltaa kaupungille. Mä jätinki päikkärit väliin, mut menin yöunille jo puoli kahdeksalta. Makoisat unet olikin! Tässä taas uutta päivää aloitellaan, kello tosin on jo pian kolme... Ulkona näyttää helteiseltä. Pojat tulee käymään tässä meillä, saa nähdä mihin päin suunnistetaan iltapäiväksi..

Epäonni seuraa...

Me ollaan vietetty tää viikonloppu kotosalla, vaikka suunnitelmat oli vähän toisenlaiset. Oltiin jo ostettu liput lauantai-aamulle, että lähdetään 200km päähän Ceský Krumloviin kahdeks päiväks tekemään kaikkea ihanaa - melomaan, pyöräilemään... Nauttimaan elämästä, kun sääennustus lupas plussaa lähes 20 astetta. No, perjantaina tietysti saliuskollisina hilpastiin illalla vielä gymille. Ja T repäs selkänsä aika pahasti. Ajateltiin nukkua yön yli ja kattoa aamulla (kellot soi 6:20) että olisko siihen lepo ja uni auttanu. Ei oikein tienny itkeä vai nauraako, kun ukko ei pääse sängystä ylös, ja kun pääsee, kävelee vinossa ku Pisan kalteva torni ja vakuuttelee ähkäsyjen ja kivunhuutojen välissä, et kyllä tää tästä, mennään vaan. Ja vinossa - ei siis etukenossa. Ilmeisesti sen alaselän lihaksista on toinen puoli revähtäny, ja se kävelee lantio keikallaan niin, että toinen jalka on ikäänkuin pitempi ku toinen. Aika hullunkurisen näköstä, ja vaikka ei sais kai nauraa niin ollaan me sille naurettukin. Että kotona sitten tämä viikonloppu! Kyllähän molempia harmitti tosi kovaa, koska mulla on enää viikko jäljellä. Eli ei aikaa hukattavana. Mut minkäs teet kun kaikkee voi sattua. Ehkä me sit ens viikonloppuna, jos T on kunnossa, unohdetaan kaikki muut suunnitellut menot ja otetaan uusiks yritys päästä vihdoin sinne Etelä-Böömiin..

Tosiaan, ollaan oltu aikalailla neljän seinän sisällä nyt kaks päivää. Eilen käytiin hitaalla kävelyllä, jos liike olis lääke ja kävely vähän rentouttais noita revähtäneitä paikkoja. Kai se auttokin? Ainakin tänä aamuna sängystä ylös pääseminen näytti jo asteen helpommalta. T on tosin patistellu mua lähtemään ties minne yksinäni, mut mä mieluummin vietän sen kanssa kotona aikaa, ku teen jotain tyhjänpäivästä jossakin tuolla. Sitä kun mä muutenki teen yksin kaikki arkipäivät. Nyt vaan nautitaan viimeisistä päivistä yhdessä, ne alkaa olla jo kortilla.

Mulla oli alkuviikosta kurkku tosi pahasti kipeä. Ja on vieläkin vähäsen. Nenää kutittaa kans tosi kovaa. Ilmeisesti mun pää ei kestä noita siitepölymääriä, mitä täällä lentelee. Kaikki puut on nyt kukassa - kirsikkapuut, omenapuut.... Ihanan näköistä. Että mielellään kärsii, että näkee kauneutta. Kaikkein kaunein kevät taitaa kuitenkin jäädä näkemättä, kun kotiinlähtöön on enää 9 päivää.

Torstaina oltiin Helenan (sen suomalaisen naisen, jonka avulla saatiin ensimmäinen asunto) luona leffaillassa. Se oli tehny ihanat salaatit - ja mikä parasta, lättyjä! Suklaakastiketta, kermaa, hilloa.... Syötiin ähkyyn asti. Ja missattiin eka yöratikka ihan kahdella sekunnilla, niin piti sit käveleskellä pitkin öisiä katuja yli puoli tuntia ja odotella seuraavaa. Suli mukavasti lätyt kyllä.

Leffa tais mennä kaikilta ohi suun, mut ehkä se oli vaan tekosyy viettää noin kiva ilta :) Paikalle tuli myös Helenan muutamia ystäviä. Oli tosi hauskoja ihmisiä, viihdyttiin!

No, tässähän nää päivät on taas hurahtanut. Huomenna tulee T:n kaks kaveria kotopuolesta, saas nähdä mitä koiruuksia me tuon vinossa kulkevan miehen kanssa niille keksitään...

Karlstejn

Eilen sunnuntaina aamu valkeni ihanan aurinkoisena.... Lämpötilat on siinä parinkymmenen asteen tuntumassa, ja aamusta lähtien on tosi kesäinen ilma. Vaikka me oltiin varattu koko päivä siihen, että matkataan junalla 30 kilometrin päähän Karlstejniin, me vaan torkutettiin kelloa. Mut parempi on lähteä tunnin myöhemmin virkkuna, ku olla väsyneenä reissussa koko päivä. Tää on tää logiikka, minkä oon varmaan oppinu tuolta mieheltäni, joka on usein myöhässä...... Eikä nyt puhuta akateemisista varteista!

Junareitti Karlstejniin oli ihanaa kumpuilevaa maaseutua. Ei olis voinu uskoakkaan, että muutaman kymmenen kilometrin päässä miljoonakaupungista näyttää tuolta! Kumpuilevaa peltoa, pikkujärviä, joki, kallioita - kertakaikkisen ihanat maisemat. Ja määränpäässä odotti ihan samanlaiset näkymät. Lähdettiin asemalta suunnistamaan kohti linnaa, mikä on yleisesti tunnettu Tsekinmaan kauneimpana linnana. Olihan se niinkuin satukirjasta. Jykevä linnoitus korkealla kukkulalla, sinne ei oo hyökkääjätkään koskaan päässy sisälle - enää en ihmettele, miksi. Muurit oli monta metriä paksut, ja jyrkänteet linnan ulkopuolella ei kyllä oo tehny yritystä helpoksi. Just ku alettiin nousta linnanraittia ylös, meidän takaa kopsutteli kaks isoa hevosta kärryt perässä. Kuski pyys meitä kyytiin, ja mä siinä sekunnin funtsin - no mennään, en oo koskaan ollu tuollalailla hepparattaiden kyydissä. Ne siinä kopsutteli rauhassa reilun kilsan matkan ylöspäin, ja sillä kuskilla oli sellanen kolehtihaavin näköinen paskahaavi, minkä se törkkäs aina hepan takamuksen alle, ku niitä alko kakattaa. Se oli ihan hauskan näköstä. Mä vaan säälin niiden reppanoiden jalkoja, ku niillä oli ihan hirvittävät kengät jalassa! Tosi huonokuntoiset kengät ja kaiken lisäksi rautakenkien alle oli vielä hakattu jotku ihmeelliset puupalikat, joiden päällä ne hepat käveli. Kai se meidän matka oli aikamoista riistoa muutenki ku hinnaltaan (kilometrin matka kahdelta maksoi 2 kertaa niin paljon, kuin edestakainen junamatka kahdelta...).

Kun päästiin perille, mä kysyin kuskilta, voisko se ottaa meistä kuvan. Joo olishan se voinut, mutta T:n kameran akku ei ollu latautunut, niin meillä ei oo yhtäkään kuvaa koko päivältä! Harmitti niin paljon, et piti muutama kiukun kyynel salassa vääntää. Ja vielä ku olin ennen lähtöä kysynyt, onko kameras virtaa vai otanko oman. No, siinä olis pitänyt olla, mut ei ollut. Lohdutukseksi sain jäätelön, vaikka eihän se varsinaiseen ongelmaan mitään auttanut... 

Linnan sisälle ei menty ollenkaan, koska ykköskierros oli aika kallis ja mun opaskirjat tuomitsi sen kierroksen tavanomaiseksi. Se suositeltu toinen kierros oli tarjonnassa vasta toukokuun alusta, joten ihasteltiin sit vaan ulkopuolelta. Mikä oli hauskaa, niin kurkkasin 80 metriä syvään kaivoon! Vähän meinas pökerryttää. Se oli siellä linnan pihalla. 

Käveltiin linnalta alas, ja se katu oli täynnä matkamuistomyymälöitä, kahviloita, ravintoloita ja käsityöputiikkeja. Ostin muutamia pikkutuliaisia ja itselle kivan sormuksen. Pysähdyttiin myös syömään ja kahville - mä oon täällä juonu aika paljon viime aikoina espressoa ja cappuccinoa, T taas ottaa yleensä turkkilaisen kahvin, mikä on ilmeisesti aika samanlainen kuin suomalainen musta suodatinkahvi, mut ilmeestä päätellen useimmiten pahempaa. Sit siinä turkkilaisessa kahvissa on se ihmeellinen puoli, että ne kaikki purut on siellä kahvin seassa! Eikä mukaan tuu maitoa. Se pitää pyytää erikseen. Ja sit pitää odottaa, et se purumassa laskeutuu pohjalle, ennenku voi juoda. Outoa. Ja sit täällä on sekin homma, et jos ravintolassa tilaa jälkiruoaksi kahvin/teen ja jälkiruoan, tarjoilijat tuo ensiksi juoman ja odottaa et se on juotu, sit vasta leivoksen tai mitä nyt onkaan tilannu. Jos haluaa ne samaan aikaan, ne kyllä tarjoilee ne pyydettäessä, mut vähän päätään pudistellen. En tiedä miks täällä on sellainen tapa.

 Kiitos, Googlen kuvahaku!

 

Tänään meillä on salipäivä. T tulee koulusta neljän maissa, mut yleensä ei silti päivänvalolla jakseta lähteä. Illalla on aikaa. Mä oon tälle päivälle käyny jo parin tunnin kävelyllä. Jalat on niin kipeenä kaikesta viimeaikaisesta tarpomisesta, että lenkkarit on ainoot mitkä tuntuu hyviltä. Eli jos ulos mielii, sinne on mentävä lenkkarit jalassa! Ihan hyvä niin.

Pitkästä aikaa!

En oo viikkoon päässyt kirjoittamaan, on ollut niin hektistä täällä. T:n vanhemmat ja pikkusisko tuli

tänne viime sunnuntaina, mutta jo sitä aiemmalta ajalta on paljonkin kirjoittamatta..

Viime lauantaina päätettiin lähteä metsään juoksemaan. Oli niin hieno ilma ja yhteinen viikonloppu ilman mitään suunnitelmia alkanut. Löydettiin kivoja reittejä lähimetsistä. Ja kivoja villikoiria, joista toinen puri T:n jalkaa. Sairaalareissuhan siitä tuli. Kesti 6 tuntia saada apua, kun meitä juoksutettiin paikasta toiseen. Ykski sairaala oli ihan tyhjä ensiapupotilaista ja lääkäreitä pyöri käytävällä ihan riittävästi, mutta jo pelkkää desinfiointia olis saanu odottaa 5 tuntia. Ei ajateltu odottaa, vaan otettiin neuvosta taksi infektioklinikalle toiselle puolen kaupunkia. Odoteltiin siellä sit apua kaks tuntia, juotiin automaatti-cappuccinoa ja mietittiin, et otettaisko ens kerralla lenkille säärisuojat ja pesäpallomaila mukaan.

Sunnuntaina alkuillasta laskeutuikin Suomen kone kentälle, ja saatiin neljäksi päiväksi vieraita. Haettiin T:n perhe hotellilta kahdeksan aikaan illalla ja kuljettiin jalan kaupunkia pitkin. Oltiin varattu ravintolasta pöytä, ja käytiin syömässä. Hyvä ruoka, huono palvelu - niinkuin usein täällä. 

Maanantaina käytiin T:n kanssa aamusalilla ja oltiin kaupungilla vasta puolenpäivän jälkeen. Oltiin suunniteltu, että mentäis käymään kansallismuseossa, kun siellä piti olla ilmainen sisäänpääsy kuun ensimmäisenä maanantaina. No, remontin takia se oli suljettuna, niin lähdettiin siitä T:n koululle hoitamaan koiranpurema-asiaa, että T sais uuden jäykkäkouristusrokotteen varuiksi, vaikka edellinen onkin vielä voimassa. Vaikka se Suomessa otetaanki 10 vuoden välein, täällä Tsekissä pistosväli on 5 vuotta. Lienekkö just hullujen koirien takia..

Tiistaina lähdettiin joukolla eläintarhaan. Voi vitsi mitä eläimiä! Suurinta osaa en tienny olevan olemassakaan. Kaikkein hupsuimpia oli pingviinit, kirahvit ja gorillat. Ja kaikkein ällöttävintä oli suljettu viidakko, missä lensi lepakot vapaana. Ne vaan suhahteli korvan vierestä. Ja hipoi siivillä poskia. Mutta toisaalta - T löysi yhden lepakon, joka roikkui rauhassa yhdessä luolassa, ja mä menin (T:n selän takaa tosin) kurkkimaan sitä ihan parinkymmenen sentin päästä, ja sillä oli tosi suloiset kasvot! Ja isot silmät.

Mä oon aina halunnu nähdä flamingoja, oon ajatellu et ne on niin ylväitä ja hienoja ja kauniita. No, olihan ne kauniita, mut tosi tyhmiä. Nyt en yhtään ihmettele, miks ne kaikki kuoli stressiin Korkeasaaressa - yks ku vinkas, niin kaikki sekos. Ihan ääliön oloista porukkaa.

 

Eläintarhan jälkeen mentiin syömään yhteen ritarihenkeen sisustettuun paikkaan, josta oli suositus mun opaskirjassa. Ruoka oli tosi hyvää, palvelu pelas ja kaikki oli tyytyväisiä. Siellä oli haarniskoja ja kiva tunnelma. Mä söin possua, pippurikastiketta ja lankkuperunoita. Olin kyllä tilannu eri perunat, mut oli niin hyviä etten jaksanu valittaa.



Ruokalevolle mentiin hotelliin, tuli hyvät unet ku oli koko päivän kävelly.

Makoisten unien jälkeen lähdettiin paikalliseen pubiin, ja sieltä me nuoret jatkettiin sit T:n luokkakavereiden kanssa eteenpäin vanhempien kömpiessä takaisin lämpimien peittojen alle... Oltiin kotosalla vasta neljän maissa yöllä, T:n sisko tuli meille yöksi. Aamulla se kyni meidän hiuksia, ja sit taas mentiin kohti kaupunkia!

 

T + matkalaiset

Tavattiin vanhemmat Vaclavin aukiolla ja otettiin siitä tram Petrinin kukkulalle. Koska aikaa oli niin vähän, mentiin hammasratajunalla sekä ylös että alas. Syötiin mansikoita ja nautittiin auringosta. Kukkulalta laskeuduttua otettiin jalat alle ja kuljettiin pikkukujia John Lennonin kunniaksi tehdyn graffitiseinän ohi aina Kaarlensillalle saakka. Sen toisella puolella mentiin ravintolaan ja syötiin taas mahat täyteen...

Lennon Wall

Hilpastiin hotellille vaatteiden vaihtoon - oli jo vuorossa Prahan kaupunginorkesterin konsertti. Ensimmäisen vartin aikana meinasin purskahtaa itkuun kokoajan, ne soitti niin hienoja ja tuttuja kappaleita. Siellä tais tulla Vivaldia, Bachia ja Mozartia. Soittajia oli 9: neljä viulua, kaks alttoviulua, kaks selloa ja kontrabasso. Pelkkiä jousia. Ihan mahtavaa, ei voi edes käsittää miten ne pysty soittamaan sillälailla!

Konsertin jälkeen kävästiin pubissa ja sit mentiin hotellille kioskin kautta - sipsejä, suklaata, jätskiä... Oltiin siinä puoleenyöhön saakka, ja ajateltiin napata bussi hotellin läheltä kotiin.

Tosiaan, mentiin bussipysäkille ja tsekattiin aikataulu. Vartin päästä menis seuraava bussi oikeaan suuntaan. Ajateltiin odotella, eikä ottaa raitsikkaa - siinä pitäis vaihtaa. Heti siinä aikataulua kurkittuamme siihen meidän lähistölle ilmaantu sellainen vähän epäilyttävän näköinen nuori mies. Sanoin heti T:lle, et varoppa tota, toi haluaa meidän lompakot. Se kuljeskeli tosi hermostuneena siinä meidän ympärillä. Sit hoksattiin, et niitä poikia oli kaks lisää. Ja kaikki oli jotenki tosi rauhattomia. Siinä vartin aikana tää tunnelma meni jo tosi levottomaks, ja mä olin ihan kananlihalla koko ajan. Meidän bussia ei kuulunu, mut muita numeroita meni vähän väliä. Eikä nää pojat noussu niistä mihinkään. Mä sanoin T:lle, että kun meidän bussi tulee ja jos ne nousee samaan kyytiin, me hypätään pois. Mennään sit vaikka taksilla. Että ne ryöstää meidät siinä vaiheessa, ku me jäädään hiljaises lähiös pois kyydistä. No, bussi tuli viimein ja mulla oli adrenaliinia veressä varmaan miljoona litraa. Bussi avas meille etuoven, ja nää pojat meni sisään keskimmäisestä ovesta. Me ei mentykkään. Ku ne tajus, et me ei tultu sisälle, ne loikkas ulos. Sillä samalla sekunnilla mä koputin jo suljettuun etuoveen - onneks bussikuski avas sen vielä ja me loikattiin sisälle. Pojat ei enää ehtiny takas. Vähän pelotti. Me ei uskallettu mennä bussilla kotiin asti, vaan vaihdettiin matkalla tramiin, joka vie lähemmäs kotia ja mistä on valaistu reitti kotiovelle asti. Ne oli meidät ottanu silmätikuiksi, kun oltiin niin hyvin pukeutuneita. Sitä teatteria varten oltiin vähän normaalia paremmissa vaatteissa. Mut vasta kotioven suljettua uskallettiin hengähtää. Oli se niin läheltä piti -tilanne. Tällä kertaa oltiin viekkaampia ku ne. Tuollasissa huumehiirissä tympii se, että jopa minä näillä rupulihaksilla nakkelisin niitä ympäri pitäjää, mut ei ne ilman linkkuveitsiä lähe ketään ryöstämään. Ja aseita vastaan on ihan turha ruveta tappelemaan. Tää oli ensimmäinen uhkaava tilanne täällä, mut ei varmasti viimeinen. Pitää vaan varautua ja olla silmä tarkkana kun kulkee. 

Torstai-aamuna mentiin takas hotelliin aamupalalle matkalaisten kanssa. Bussi haki ne lentokentälle kymmenen jälkeen, ja me jäätiin taas T:n kanssa kahden. Mä menin kotiin nukkumaan (oli univelkaa aika paljon) ja iltapäivällä käytiin salilla. Vietettiin rauhallinen koti-ilta.

Tällaista kaikkea on tapahtunut täällä taas. Kevät on pitkällä, puut on kukassa ja lämpötila parhaimmillaan siinä kahdenkymmenen asteen tuntumassa. On varmaan shokki tulla takaisin Suomeen - siellä kun säätietojen mukaan sulaa lumet vasta vappuna...