Me ollaan vietetty tää viikonloppu kotosalla, vaikka suunnitelmat oli vähän toisenlaiset. Oltiin jo ostettu liput lauantai-aamulle, että lähdetään 200km päähän Ceský Krumloviin kahdeks päiväks tekemään kaikkea ihanaa - melomaan, pyöräilemään... Nauttimaan elämästä, kun sääennustus lupas plussaa lähes 20 astetta. No, perjantaina tietysti saliuskollisina hilpastiin illalla vielä gymille. Ja T repäs selkänsä aika pahasti. Ajateltiin nukkua yön yli ja kattoa aamulla (kellot soi 6:20) että olisko siihen lepo ja uni auttanu. Ei oikein tienny itkeä vai nauraako, kun ukko ei pääse sängystä ylös, ja kun pääsee, kävelee vinossa ku Pisan kalteva torni ja vakuuttelee ähkäsyjen ja kivunhuutojen välissä, et kyllä tää tästä, mennään vaan. Ja vinossa - ei siis etukenossa. Ilmeisesti sen alaselän lihaksista on toinen puoli revähtäny, ja se kävelee lantio keikallaan niin, että toinen jalka on ikäänkuin pitempi ku toinen. Aika hullunkurisen näköstä, ja vaikka ei sais kai nauraa niin ollaan me sille naurettukin. Että kotona sitten tämä viikonloppu! Kyllähän molempia harmitti tosi kovaa, koska mulla on enää viikko jäljellä. Eli ei aikaa hukattavana. Mut minkäs teet kun kaikkee voi sattua. Ehkä me sit ens viikonloppuna, jos T on kunnossa, unohdetaan kaikki muut suunnitellut menot ja otetaan uusiks yritys päästä vihdoin sinne Etelä-Böömiin..
Tosiaan, ollaan oltu aikalailla neljän seinän sisällä nyt kaks päivää. Eilen käytiin hitaalla kävelyllä, jos liike olis lääke ja kävely vähän rentouttais noita revähtäneitä paikkoja. Kai se auttokin? Ainakin tänä aamuna sängystä ylös pääseminen näytti jo asteen helpommalta. T on tosin patistellu mua lähtemään ties minne yksinäni, mut mä mieluummin vietän sen kanssa kotona aikaa, ku teen jotain tyhjänpäivästä jossakin tuolla. Sitä kun mä muutenki teen yksin kaikki arkipäivät. Nyt vaan nautitaan viimeisistä päivistä yhdessä, ne alkaa olla jo kortilla.
Mulla oli alkuviikosta kurkku tosi pahasti kipeä. Ja on vieläkin vähäsen. Nenää kutittaa kans tosi kovaa. Ilmeisesti mun pää ei kestä noita siitepölymääriä, mitä täällä lentelee. Kaikki puut on nyt kukassa - kirsikkapuut, omenapuut.... Ihanan näköistä. Että mielellään kärsii, että näkee kauneutta. Kaikkein kaunein kevät taitaa kuitenkin jäädä näkemättä, kun kotiinlähtöön on enää 9 päivää.
Torstaina oltiin Helenan (sen suomalaisen naisen, jonka avulla saatiin ensimmäinen asunto) luona leffaillassa. Se oli tehny ihanat salaatit - ja mikä parasta, lättyjä! Suklaakastiketta, kermaa, hilloa.... Syötiin ähkyyn asti. Ja missattiin eka yöratikka ihan kahdella sekunnilla, niin piti sit käveleskellä pitkin öisiä katuja yli puoli tuntia ja odotella seuraavaa. Suli mukavasti lätyt kyllä.
Leffa tais mennä kaikilta ohi suun, mut ehkä se oli vaan tekosyy viettää noin kiva ilta :) Paikalle tuli myös Helenan muutamia ystäviä. Oli tosi hauskoja ihmisiä, viihdyttiin!
No, tässähän nää päivät on taas hurahtanut. Huomenna tulee T:n kaks kaveria kotopuolesta, saas nähdä mitä koiruuksia me tuon vinossa kulkevan miehen kanssa niille keksitään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti