lauantai 12. helmikuuta 2011

Hevosia, vihdoinkin!

Takana vähän levottomasti nukuttu yö. T oli eilen ensimmäissä vaihto-oppilasjuhlissa, ja mä sain ottaa miljoonakaupungin yön yksin vastaan ensimmäistä kertaa. Eihän se uni tullut. T tuli joskus aamun tunneilla, ja mä yritin siinä vielä saada nukuttua. Oli jo niin kirkasta, että valo meni luomien läpi silmiin. Korvattu tosin on yöunet tuhdilla annoksella päiväunta. 
Lähdin siinä yhden maissa aamupäivästä lenkille, ja ilma oli vähän kolea. Mulla oli nahkahanskat kädessä, mut silti oli kädet kohmeessa kun tulin takaisin. Avainta oli vaikea saada lukkoon. Oikasin sen aiemmin mainitun jättipuiston läpi ja Vltavan yli kävelysiltaa pitkin eläintarhaa kohti. Kuuntelin musiikkia. Chisua ja Marzi Nymania. Ja mua nauratti, kun tuli Chisun kappale "Mun koti ei oo täällä", ku tajusin, että onhan se. Oon tuntenu itseni äärimmäisen onnelliseksi ja onnekkaaksi, kun mulla on ollu mahdollisuus tulla tänne. Että me valittiin tää kaupunki, joka on niin äärettömän ihana! Että mä saan olla täällä reissussa, nauttia kaikesta ja nähdä kuinka kevät kasvaa päivä päivältä. Enää ei ollu puistonkaan lammet jäässä. Viimeksi oli vielä. Mutta tänään täynnä sorsia.
Näin niitä hevosiakin, vihdoin! Ja uskokaa tai älkää - kaks islanninhevosta! Toinen oli Telexin näköinen, toinen niinkuin Jones, laikukas. Ihania pullukoita. Kauempana oli iso ratsastuskoulukin, hallit, kentät ja laitumet. Vois käydä kysäsemässä, miten siellä pääsis ratsaille... 
Kirahveja en tällä reissulla nähnyt, pitää kyllä kevään aikana käydä siellä katsomassa. Täällä eläintarhassa asuu myös merileijona, jonka iskä oli karannu eläintarhasta Prahan suurten tulvien aikana 2002. Se oli uinu Vltavaa ja edelleen Elbeä pitkin 120 kilometriä Saksaan saakka. Merileijona kuoli kuitenkin rasitukseen, mut kaikki oli yllättyneitä, kun sen morsian oli synnyttäny 10 kuukauden kuluttua pienen naaraskuutin. Ihana tarina!
Tänään oli paljon ihmisiä liikkeellä, vaikka ilma ei ollutkaan mitä lämpimin. Törmäsin matkalla venäläiseen nuoreen mieheen, joka kyseli multa vähän suunnistusohjeita. Se oli matkassa niinkuin minäkin - kartattomana. Kun se kuuli että oon Suomesta, se totes että sen äiti oli sitä aina kieltäny menemästä Suomeen. Siellä on kuulemma niin kylmä. Hah! Mene sinä Siperiaan.

2 kommenttia:

  1. On se varmaan eri hienoa ja vapauttavaa kuluttaa päivä parhaaks valitsemallaan tavalla! Harmaata arkimössäelämää ehtii elää sitte kotisuomessa ku taas tänne palaatte ;) Nauttikaa elostanne, molemmat!

    -L-

    VastaaPoista
  2. Kyllä täällä Helsingissä nyt ainakin on niin kylmä, että luulee melkein olevansa Siperiassa. Pakkasta jotain -20 astetta ja tuulee purevasti. Mutta päivä pitenee ja eiköhän se kevät vielä joskus tule tännekin!

    Ihanaa, että olet onnellinen. Nautihan elämästä ja vapaapäivistä siellä koko rahan edestä ;-)

    VastaaPoista